Näytetään tekstit, joissa on tunniste treenaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste treenaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Nää on näitä


Lollie ja sen korvat.
Kauheesti tekisi mieli treenata ja suunnitella treenejä mutta se toteutus, plääh.. Ei vaan meinaa luonistua. 

Laran kanssa nyt en edes viitsi kokeilla treenaamista, koska tällä kertaa on taas semmoset juoksut että ämmävaihde saattaa lentää päälle ihan mistä vaan ja milloin vaan. Juran kanssa koitan pohtia vippaskonsteja pitää mielenkiintoa yllä kokeenomaisessa-/koetilanteessa - palkattomuustreeniä.. mutta Juraa ei niinkään kiinnosta ne lässytykset, vain se konkreettinen palkka - mietintämyssyyn on laitettu ajatus -"temputtaminen"- ?? Jatkossa pitänee kokeilla kantaako se mihinkään, ensin kuitenkin hiotaan liikkeitä parempaan malliin. Ja Nyymin kanssa treenit on edelleen sitä samaa ylipirteää perusasennon hinkkaamista, seuraamista, istumista ja maahanmenoa/-oloa. Keventäväähän se on, varsinkin kun nyt on alkanut näkymään selvää edistymistä mutta aina ei jaksa olla ylipirteä ja hihkua onnesta kun toinen seuraa kaksi askelta hienosti! 

Tavoitteena on treenata Juran kanssa tehokkaasti mutta vähän (ajallisesti siis) ja Laran kanssa aletaan kokoamaan loppuja EVL:n liikkeitä kunhan juoksut loppuu. 

Laitoin myös Juralle juoksut tilaukseen - korvasta päätellen taitaa ihan justiinsa alkaa - niin pysytään "aikataulussa" kisojen suhteen. Vähän turha blogiteksti, mutta tulipahan kitistyä, ettei aina vaan hehkuteta kun on tullut jotain tehtyä! :D Ihailkaa korvakuvaa, lollien korvia on moneen lähtöön ja koskaan ne ei ole hyvin!!

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Muutkin mokaa

Pauli Hanhiniemen kappale, sopii tokoiluun kuin nyrkki silmään sanoitukseltaan. 

Hermot on tipahtanut kuoppaan, mua on alkanut ihan järkyttävästi jännittämään Juran tuleva tokokoe avoimessa luokassa!! Mistä tämä on tullut!? Luulin päässeeni koejännityksestä mutta en näköjään - ainahan kokeessa on pieni jännitys päällä, pitääkin olla etten vaan vahingossa mene kehumaan koiraa liikkeen aikana mutta että tämmönen paniikki!
On tullut pidettyä maanisesti kirjaa mitä pitää treenata, mitä ollaan treenattu ja kuinka paljon. Eli ollaan palattu takaisin rastimenetelmään treenien seuraamisen osalta. Juran tunnetilaa liikkeiden aikana pitäisi saada nostettua mutta noston myötä tulee virheitä - tästä voikin päätellä ettei koira ole 100% varma siitä mitä tekee. Hyvä mennä kokeeseen. Tekniikka kuntoon ja sitten vire, tätä pitää hokea itselleen ja myöntää tosiasia ettei tulla saamaan vielä molempia tulevaan kokeeseen.

Juran avoimen luokan liikkeiden X-kirja onkin jo tässä mallissa.



29.5. ->
Paikkamakuu piilossa
kentällä XXX
kotona
Seuraaminen
pätkiä XXXX
hidasta XX
juoksua XX
kokeenomaista treeniä XX
Liikkeestä seisominen
naksuttimella merkkaamista XXXXXX
Liikkeestä maahan
Luoksetulo
pysäytyksen treeniä XX
Hyppy
istumaan kauemmas XXX
sivulle tuloa XX
Nouto
palautus XXXX
Kaukot
välimatka XXX
toistoja XXXXX

Kokonaisuudessaan ollaan hyvin keritty liikkeitä treenaamaan ja oon hyvin taas saanut pidettyä treenit TOSI lyhyinä, joka kerran jälkeen koira on ollut siinä mielentilassa että se kattoo hölmistyneenä "Joko me lopetetaan?" Mielenkiinto pysyy yllä - "oppi kautta kantapään."

Tää ei oo iha haudanvakavaa!


sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Viimeiset hallitreenit

Eilen tuli raahattua koko lössi viimeisille UPK:n hallitreeneille kauhistuttamaan ihmisiä. Lara pääsi heti ensitöikseen tekemään jäävien neliötä, viretila oli pilvissä ja mammakoira suorastaan tutisi pitääkseen itsensä kasassa. Niille jotka eivät heti käsittäneet mitä tarkoitan jäävien neliöllä niin - tötsistä tehty neliö joissa kolmella sivulla suoritetaan jäävä liike, koira odottaa niin kauan kunnes olen kiertänyt neliön ja liike jatkuu. Istuminen meni hienosti, maahan käsky oli täysin tuntematon jota piti hiukan muistutella ja seisominen toimi aivan loistavasti, jopa yllätyin kuinka hyvin Lara pysyi ihan aloillaan minun kiertäessä neliötä. Seuraaminen käännöksineen oli jotain aivan mahtavaa - pientä painamista oli havaittavissa alussa. Lopuksi hurja riepotuspalkka jossa mammakoira sai päästellä höyryjä ja autoon.

Seuraavana oli vuorossa Juran paikkamakuu joka oli ensimmäistä kertaa jotain ihan omaa luokkaansa. Toisessa päässä riviä meinasi syntyä nyrkkitappelu ja vierustoveri päätti ihan muuten vaan sännätä omistajansa luo. Jo heti ekalla kerralla Jura silmät levisi ja suuri kysymysmerkki nousi lassien pään ylle "Saaks noinki tehä??!" Asia jäi onneksi pohtimisasteelle eikä Jura liikahtanut, kunnes vierustoveri päätti sännätä uudestaan omistajansa luo. Tässä kohtaa päätin olla itsekäs, en ottanut lainkaan huomioon kanssa treenaajia vaan totesin itselleni että nyt riittää, Jura oli selvästi hämmentynyt vierustoverin tempauksista mutta vielä kun se on tukevasti maassa vapautan, palkkaan ja äkkiä pois. Tyytyväisyysaste kakaran paikkamakuun nousi potenssiin sata! 

Sitten odoteltiin, kokeenomaiset treenit oli aiheena joten kattelin kun muut suoritti liikkeitä. Juran kanssa jätin seuraamiset ja jäävän maahanmenon pois, ainoastaan luoksetulo (ennakoi käskytystä), jäävä seisominen (tuplakäsky seisomiseen, tätä pitää edelleen hinkata niin pirusti kun maahan meno on niin paljon siistimpää) ja hyppy joka suoritettiinkin todella .. mielenkiintoisesti, poikittaisliidolla estettä hipoen yli mutta jäi sentään suoraan seisomaan!! Kokonaisuudessaan kakaraan pitää olla tyytyväinen, sain palkattua sitä oikeista asioista kokeenomaisessa tilanteessa!

Väliajalla oli Nyymin vuoro käydä hallilla ja no.. Nyymillä oli kivaa lihapullien ja ihmisten kanssa, se riittäköön meille. Nyymi tarvitsee aikaa kehittyäkseen, se ei pysty kunnolla keskittymään tehdäkseen jotain lihapullansa eteen, se vaan tinttaa ja tärrää - lopulta paineistuu jos yritän kokoajan korjata oikeaan suuntaan. Kentällä aletaan kattomaan kuinka lelun kanssa alkaa sujumaan jos se toimisi paremmin kuin ruoka. 

Ensiviikolla on Juralla vielä parit hallitreenit tvan hallissa ja huhtikuun sunnuntait onkin pyhitetty parintunnin ryhmätreeneille kentällä! 

lauantai 25. tammikuuta 2014

Half way there.

LarppaLiisa lullukka on ilmoitettu tokokisoihin Lempäälään. Perjantaina käytiin vetämässä "kenraalit" joista päättelin, että taidetaan mennä vielä ensiviikollakin hiomaan ja seuraavalla viikolla onkin sitten kokeet!



Treenit meni kokonaisuudessaan hyvin. Paikkamakuussa nousi istumaan ja käskytin takaisin maahan - treenikaverin koira haukkui kentän laidalla eikä Lara kestänyt sitä. Toinen paikkamakuu meni hienosti. Tunnari otettiin kahdesti, ensimmäinen kerta meni muistutteluksi - nappasi väärään suuhun ja vaihtoin oikeaan itse - toinen kerta meni komiasti! Liikkeestä istuminen otettiin nopiasti ihan muistutuksen kannalta ja pieni seuruu pätkä. Sitten oli noutojen vuoro, metallinoudossa Lara mölähtää enkä ala siihen näin kokeen suulla puuttumaan. Hyppynoutoa treenattiin taas idioottivarmaksi - heitän tahallani kapulan sivuun, vahvistetaan esteelle hakeutumista meno- ja tulosuunnassa. 
Tämän jälkeen pidettiin pieni tauko - sen aikaa, että ruutu saatiin koottua - pyysin vetäjät kokoamaan ruudun, ettei Lara vahingossakaan huomaa minun käyvän lähelläkään ruutua ennen liikettä. Liike otettiin useampaan kertaan peräkkäin koska, ruutun hakeutuminen meni mahtavasti MUTTA joku nimeltä mainitsematon ei ole lainkaan kiinnittänyt ruudusta lähtemiseen mitää huomiota. Eihän se sieltä ruudusta liikahtanut kun huusin sivu, tää olis ollut todella kamala hoksata vasta kokeessa! Ruudusta lähtöä sitten viilattiin, kolme kertaa? jolloin viimeisellä kerralla lähtö oli nopea. 

Ensiviikolla tiedossa onkin lihapullapalkalla vahvistaa tarkkaa seuraamista ruudusta lähdön jälkeen. Pieniä seuruu pätkiä, edelleen lihapullilla ja kokeenomainen paikkamakuu. Nopeat, kivat treenit ja herran haltuun, ei se ota eikä anna jos yrittää ;)


Nyymin ja Juran kanssa on kotona säädetty niitä näitä. Juran kohdalla tunnarimasennus, juuri tässä kohtaa se ei vaan tunnu ymmärtävän nenän käytön arvoa. Vapaana seuraaminen kusee, liikkeet toimii jos toimii.. Nyt ei vaan nappaa alkaa hinkkaamaan oikeen mitään. Kotona tehdään pieniä pätkiä silloin tällöin, jos se mielenkiinto nousisi ja vahvistuisi vapaana seuruussa. Saa kevääseen hautoa oppimaansa..tai sitten se unohtaa kaiken. Ans kahtoa!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Uutta ja jännää

Koitan tiivistää muutaman päivän puuhailut nyt niin ettei tule mitään romaania.
Perjantaina, niinkuin puhetta oli, Nyymi pääsi hallille tutustumaan Juran opastuksella. Lara jäi kotiin löhöämään pyörälenkin ansiosta. Tosi reippaana Nyymi keskittyi meikäläisen tai ruuan seuraamiseen eikä juuri kiinnittänyt huomiota/ottanut häiriötä ympäristöstä. Lelut ei hallilla kiinnostanut kun tiedossa oli että ruokaakin on tarjolla - ihan kuten Jurallakin pienempänä. Jura esitteli taitojaan samalla kun Nyymi tönötti kiltisti kevythäkissä odottamassa, pari kertaa kuului piip muuten oli ihan hiljaa - saattaa olla silti, että ajan saatossa Nyymistäkin alkaa protestihuutoa kuulumaan.
Juran jäävät liikkeet alkavat parsiutumaan pikkuhiljaa varmemmin kasaan ja paikkamakuukin alkaa näyttää lupaavalta. Työstön alla on tunnari, helppo liike, kunhan saan sen vain hoksaamaan mitä ajan takaa. 

Lauantaina oli löhöpäivä, luukuunottamatta aamua jolloin pentu hoksasi mahtuvansa erittäinkin sopivasti yläkertaan vievien rappusten portin alta, ei ollut kivaa. Porttiin lisäeste, nyttei pentu pääse.

Sunnuntaina oli todella raskaspäivä, meillä oli pieniä ihmisiä vieraina. Nyymi kummasteli ja hiukan arastelikin riekkuvia lapsia, mutta aika nopeasti totesi ne täysin vaarattomiksi ja päätyi nukkumaan viereen samalla kun telkkua katsoivat. Nyymissä ilmeni myös feministin vikaa kun lapset alkoivat leikkimään Juran kanssa - poikaa komennettiin, tyttöä ei. 

Maanantaina oli mukavat -11 astetta pakkasta joten räpelsin nopeasti Nyymille fleecepompan (kuvassa), nyttei tule kylmä! Hiukan jälkeenpäin tein paremman version, paksumman ja helpomman pukea. Haettiin myös uutta ruokaa muksulle, koska nykyinen ei tunnu ihan olevan passeli. Samalla käytiin miehen äidin luona esittelemässä uusi perheenjäsen. Vierailulla Nyymi tapasi myös Vilin (kääpiösnautseri) ja kummasteli hirveästi sen partaa, kauheasti muksu ei jaksanut kämppää tutkia kun alkoi väsyttää. Hienosti osasi hakea nukkumapaikan ilman suurempia ravaamisia, hupparini päältä. Kotiin kun päästiin niin taas nukutti aika makoisasta.

Juran ja Laran kanssa olen pari kertaa jo testannut pihan ohi kulkevan tien kelkkailun merkeissä. Parisataa metriä edestakaisin ja palkka, vauhti pysyy hyvin eikä Lara koita tehdä omia käännöksiään jokaisen pihatien kohdalla. Ehkä ensi vuoden puolella, kun lumi on pysyvämpää päästään tekemään pieni lenkkikin.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Kuvia & Videoita treeneistä!

Viimeinkin sain hovikuvaajankin mukaan treeneihin! Videopätkät on tosiaan pätkiä, mutta ompahan jotain! :)

Ohjaajana mun varmaan pitäisi tietää koko ajan mitä koira tekee? No nyt en kyllä tiedä, jotain se Larppa säätää :D
 Ruutuilua :}
 Collieilla on tommoset sievät simmut :D
Sana "Tottista" ja Vieteriapina käy tanssiin!
Halusin varmistua, että kontaktin kohteena on pää eikä pallo.

Ja pari videota!

Merkkiä.
Isot tytöt tietää, että ruudussa on pallo!

Larpan nuppi ei meinannut pysyä kasassa kun oli kaukopalkka.
Ja lopuksi luoksetulon pysäytys.

Niinkuin näkyi, ruokakippa oli ihan vieressä joten lassien oli pakko vähän vilkuilla :D

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Bitch is back!

Saatiin hienot perjantaitreenit aikaiseksi - Jura pääsi pitkästä aikaa mukaan ja sen seurauksena Lara teki yli-innolla, poikittaen seuraamisessa.
Omassa pihassa on hyvä rallata.

Löysin virheitä Juran työskentelyssä ja omassa ohjaamisessa, jotka alkoi naputtaa - perusmokia toiminnassa enkä ole kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Miksi!? Seuraamisen lepsuminen, vaihtelevat äänenpainot käskyissä ja kiero selkäranka - ompahan ainakin jotain mitä syynätä. 
Paikkamakuu meni Juralta hienosti ja näitä onnistumisia tarvitaankin lisää, seuraaminen alkoi pelittämään alku hämmennyksen jälkeen - Jura oli hiukan ulalla kun halliin pääsi. Jääviä pitää syynätä, erotella ne selvästi, treenata erikseen - helpottaa. Tunnaria pitää alkaa tarkemmin pohjustamaan, se on vaan jäänyt ja jäänyt - ruutu on hyvällä mallilla, ihmetyttää miten Jura on hoksannut sen noinkin nopeasti. Ja voi luoksepäästävyys..no ei se maailmanloppu ole jos se moikkaa tuomaria vaan kysymys onkin, että saanko sitä enään tarpeeksi aloilleen sen jälkeen jotta paikkis onnistuisi, oivoi voi.. treeniä.

Hyvääkin löytyi (ettei pelkästään valittamiseksi menisi) ja paljon, kaukot on uponnut kaaliin ja noutojen palautukset viilaamista vailla - muutenkin Juran käyttäytyminen hallilla oli hyvin "ammattimaista" jos noin nyt voi sanoa :D kontaktia pidetään yllä ja seurataan tarkkaan ohjeistusta, pentumainen sähläys ja säätäminen on väistynyt kun tilalle on tullut iso likka, joka tekee asiat juuri niinkuin osaa eikä sinnepäin ja jolle työnteko on vakava asia eikä siihen suhtauduta kepein mielin. 

Jurasta on kovaa vauhtia muovaantumassa työ"moraalinsa" suhteen Laran kopio.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Tarkoitus on elää ja kerran kuolla


Sain Juralle varattua jo ensiviikoksi leikkausajan - mikään jänne/ristiside ei ollut poikki, kinnerjänne on poissa paikoiltaan. Leikkaus tulee kustantamaan pelättyä vähemmän ja vauva tulee paranemaan entiselleen <3 Kipeä jalka ei juuri ole vaikuttanut Juran käytökseen, edelleen iloinen pöhlä pikku lassie se on. Virikkeitä olen koittanut keksiä päivittäin ja treenata jotain pääkoppaa rasittavaa (temppuja, tiettyjä tokojuttuja tms.) mutta se ei vaan tunnu mamman duracelille riittävän - naapuritädin räksyttäville lattiamopeille haukuttaisiin mielellään takaisin ja vieraille ihmisille uristaan ja vatkataan häntää (siis häntä vatkaa koiraa) - turhautunut se on mutta minkäs teet, kunnei voi juosta niin ei voi. 

Larppa pääsi taas treeneihin joissa huomasin, että meidän oma metallinoutokapula on vaan harvinaisen p*ska kalikka! Seuran kapulat oli niin mahtavia ja niin hienosti haettiin ilman mitään ongelmaa, mikähän siinäkin sitten on..päätinkin, että sitten ei vaan treenata omalla kapulalla, that's it. Hyppynoutoa muistuteltiin ja ruutu otettiin heti treenien alkuun - edistystä näkyy, hitaasti mutta varmasti - kaukot ovat aivan mahtavalla mallilla, jes! Tunnari treeni jäi tekemättä, joka harmittaa aivan vietävästi koska sitä pitäisi hinkata. Kokeiltiin myös hiukan erilaista paikkamakuuta, Lara oli ainoa joka makasi paikoillaan ja muut rivissä suorittivat käskytetysti liikkeitä - itse istuin vähän matkan päässä (näkyvillä) ja katselin pääosin muualle. Voittajaluokka lähenee koko ajan :3 

Lopussa otettiin hiukan agiliitoa, keppejä puitiin ja rallailtiin radalla. On se hieno mammakoira!


keskiviikko 14. elokuuta 2013

Metallihirviö

Mistä tämä nyt tuli!!?

Lara on aina hakenut metallikapulaa varmasti ja innokkaasti - no nyt siitä on tippunut tuo varmuus johonkin matkan varrelle??? Edelleen metallikapulasta innostutaan ja piipataan perään jos hiukaakaan hetsaa kapulalla mutta sitten kun se pitäisi ottaa suuhun.. Kapulaa potkitaan, inistään ja pyöritään kunnes se lopulta otetaan suuhun, tiputetaan vähintään kerran matkan varrella ja pöhistään lisää sitten lopulta tuodaan mammalle. Ei..voi..olla..to-del-lis-ta... Kapulan antaminen suuhun pidettäväksi on nyt ihan turhaa, koska siinä ei ole mitään ongelmaa - kapula otetaan nätisti ja jämäkästi suuhun, ei kalisuta, pitää kunnes otan kapulan pois - heittäessä tosiaan hakee myös kapulan pienen venglaamisen jälkeen kuten jo mainitsin MUTTA kun laitan kapulan maahan koiran eteen, otan pari askelta taakse ja annan käskyn tuoda niin se on TOOOOSI hankalaa!!?? O.O Kapulan päälle mennään välillä jopa makaamaan, toisin sanoen kapulaa koitetaan peitellä ja katotaan silleen että "Ei täällä oo mitään tuotavaa, eihän?" urrmurrr... Mistä se ton homman on keksinyt!? 

No, treenaaminen jatkuu, olenkin jo suunnitellut että kerään erilaisia metalliesineitä joita Larpatin saa lue: joutuu alkaa kantelemaan. 

Tunnarissa jatketaan nenätreenillä - pihalla. Sisällä on turhia kierroksia ts. palikat lentelee. 
Ruutu on hie-no! Sinne juostaan jo pitkältäkin matkalta taakse katsomatta! 
Kaukot vaatii etäisyystreeniä ja liikkeestä istuminen varmuutta.

Jos sitten Jurastakin vähän jotain, vauva pääsi taas treeneihin mukaan kun juoksut on juostu. Hakutreeneissä kakara yllätti mamman täysin! Enään ei koitettu rakastaa kaikkia vaan keskityttiin metsään tähyilyyn ja nuuskutteluun, tuolla jossain on ukko hukassa! Selvästi keskittyneempää työskentelyä mitä ennen, tauko on tehnyt hyvää. 
Tokossakin tauko teki hyvää, vaikka pelkäsin että Jura sekoaa kun pääsee kentälle - ei seonnut. Niin päteväna kuunneltiin ja tarkasti. Nyt on takana ensimmäinen ryhmäpaikkistreeni pitkään aikaan, perse muljui puolelta toiselle (kentällä oli 12 koiraa) kävin palkkaamassa kolmesti, kertaakaan ei noussut, ei näyttänyt edes aikeita nousemiseen! Hieno penne! 

Oon kattellut ja miettinyt, että mihin kokeeseen uskaltaisin Juran ilmoittaa - hiukan vielä hirvittää tuo paikkis vaikka treenit nyt on menneet hyvin. Alokasluokka korkataan tänävuonna, se on päätetty!

maanantai 12. elokuuta 2013

Voivoi-liikkeiden katsaus

Tylsä selityspostaus ilman kuvia.

1. Paikkis (4min) 
Treeniä treeniä lisää, aika hyvillä kantimilla on.
2. Seuraaminen 
Sivuaskeleita pitää hioa ja seuraamista ylläpitää.
3. Jäävä istuminen
Mä ihan ymmärsin, että voittajassa on kaikki jäävät muttei näköjään olekaan kun vaan istuminen :o  Liikkeestä istumista ei olla vähään aikaan Laran kanssa treenattu, mutta eiköhän se palaudu sieltä collikan pääkopan syövereistä kun vähän muistuttelee ;) 
4. Luoksetulo
Pysäytyksiä pitää hioa. Larppa kyllä pysähtyy ja vetää maihin kun käsky tulee, mutta reaktionopeutta tarvitaan lisää.
5. Ruutu
Treeniä treeniä, aika vaiheessa vielä - ainakin sen mukaan mitä itse ihannoin joten.. Menohalu ruutuun pitää saada paremmaksi ja ruudun paikantaminen.
6. Hyppynouto
Liike joka on ollut pitkän aikaa jo kisakunnossa, aina tehty sinne sun tänne pientä viilausta.
7. Metallinouto
Pitää harjoitella vierailla kapuloilla lisää, oma metalli on huono - Lara ottaa aika vinosti siitä kiinni.
8. Tunnari
Pitää siirtyä harjoittelemaan eri paikoille - kentille, halliin tmv. Aika hyvällä mallilla.
9. Kaukot - m-i-s
Vaihtojen puhtautta hiotaan, etäisyyttä aletaan treenaamaan enemmän. 

Voivoin liikkeet on kokonaisuudessa kivalla mallilla ja ahkeralla treenaamisella saatetaan mennä korkkaamaan se jo tämänvuoden puolella!

Juran osalta odotan jo aika malttamattomasti alokasluokan korkkaamista! Onneksi neiti ei juokse enään, niin voidaan siirtyä taas treenikentille - paikkamakuu tarvitsee treeniä. Jäävät tarvitsevat hiontaa, muuten liikkeet ovat kivasti plakkarissa kakarankin kanssa!

perjantai 9. elokuuta 2013

X-kirjaa

Olen viimein päättänyt monen monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen OIKEASTI alkaa pitämään kirjaa koirien treeneistä, ei mitään monimutkaista ja aikaa vievää selostuspäiväkirjaa vaan enemmänkin listaa. Eli millä tavalla? Listataan allekain treenattavat liikkeet/liikkeenosat ja X perään joka treenikerrasta, en ole laittanut X:ää jokaisesta toistosta, vain kerroista. Parin viikon jälkeen ihastuin hommaan täysin, kehitys on nähtävissä nokanedessä, kuten myös syy siihen miksi jotkut liikkeet ei rullaa eteenpäin yhtä hyvin kuin muut.

Heti alkaa tietenkin raksuttaa, että siitähän tulee hirveä lista jos kaikki liikkeet vetää allekain - ei kaikkia. Itse listaan pääasiassa vain liikkeiden osia esim. noudossa palautus tai kapulan pito ja pitkäjänteisyyttä vaativia liikkeitä kuten seuraaminen ja paikkamakuut, olen itse myös listannut asioita joita haluan jo valmiissa liikkeissä parantaa.

Listasta on ollut hyötyä, ainakin itselle, näen että on tullut treenattua - mulle tulee parin kolmen treenaamattoman päivän jälkeen herkästi fiilis ettei olla taaskaan päästy mihinkään suuntaan! Listan uusin yhden tai kahden kuukauden välein, riippuu miten ollaan edistytty. Liikkeet/liikkeen osat jotka ovat parsiutuneet kasaan tiputetaan listalta ja lisätään tarpeen mukaan uusia.

Juran X-kirja
16.5.-25.7.
sivu kontakti,tarkka pysähdys
xxxxxxxxxxxx - x12
seuruu intensiivisyys,kesto
xxxxxxxxxxxxxxx - x15
maahan nopeus,tarkkuus
xxxxxxxxxxxxx - x13
paikkis yksin
xxxxxxx - x7
paikkis ryhmä
xx - x2
pysähdys jäävään liikkeeseen,nopeus,varmuus
xxxxxxxxxxx - x11
hyppy alokas luokan liikken alku, ei vierelle siirtymistä
xxxxx - x5
luoksetulo sivulle tulo edestä,tarkkuus,nopeus
xx - x2
eteentulo suoruus
xxxxxxxxxx - x10
eteenlähtö etäisyys
xxxxxxx - 7
käännökset tarkkuus,nopeus,tiiviys
xxxxxxxxxxxx - x12
nouto palautus
xxxxxx - x6
istu jäävä
xxxxx - x5
vierellä istuminen rauhallisuus,kesto
xxxx - x4 

Laran X-kirja
16.5.-25.7. 
sivu kontakti,tarkka pysähdys
xxxxxxxxx - x9
seuruu viretilan kesto
xxxxxxxxxxxxxx - x14
piilopaikkis ryhmä
xxxxx - x5
piilopaikkis yksin
xxx - x3
hyppy avo,istumiseen
xxxxxx - x6
hyppy avo,takaisintulo
xxxxxxx - x7
kaukot vaihtojen nopeus
xxxxxxxxxx - x10
ruutu etäisyys
xxxxx - x5
luoksetulo avo,pysähdys
xxxxxx - x6
pysähdys jäävä,varmuutta
xxxxxxxx - x8
eteenmeno
xxxxxxx - x7
metallinouto
xxx - x3
 
Molempien X-listoissa pysyvät liikkeet ovat sivu, seuraaminen ja paikkamakuu - niissä on aina parannettavaa ja hiottavaa sekä paikkamakuu on hyvä mielestäni pitää kasassa koko ajan. Vedin jokaiseen liikkeeseen myös nuo omat X-kirjaimet jotta asian hahmottaisi paremmin ja nyttei pidä vetää johtopäätöksiä, että nuo ovat ainoita liikkeitä mitä treenataan, muitakin treenataan ja rakennellaan pikkuhiljaa, listatut liikkeet ovat ne olennaisimmat joita täytyy kunnolla ylläpitää ja jotka tulevat nopeasti kisoissa vastaan. Tokossa ylempien luokkien muita liikkeeitä kasataan pikkuhiljaa ja treenataan niille perustaa, kunnes ne siirretään listalle tarkkaan syyniin :)

Jokaiselle tälläisen listan pitäminen ei tietenkään sovi, mutta ei se keltään ota mitään jos sitä kokeilee ;)

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Tokotreenit

siis treenikuulumisia.

Jura on ohjatuista treeneistä tauolla juoksujen takia, joten Larppa saa luksusaikaa ainoana koirana treeneissä! Larppa on myös päässyt keskenään (kaveri oli mukana) koirarannalle ja yhteislenkeille. Jura on saanut tyytyä Itsenäisiin treeneihin, pyöräilyyn ja yksinlenkkeilyyn.
Eilen otettiin peruskelluntaa, seuruuta (vasentäykkäri tökki pahasti) ja jääviä. Luoksarin pysähdystä muistuteltiin, ruudussa pidettiin sulkeiset koska mammakoira sai ihmepentuhepulin kesken ruudun! O.O Loppuvaiheilla otettiin pari eteenlähtöä mitkä ei kyllä tokoon kuulu. Hyppyä viilattiin ja kokeiltiin noutoa käskytyksellä - Laraa alkoi ilmeisesti jännittämään koska palauttaessa kapulaa se tuli vasemmalta sivulle ja vinoon.... Hienosti piti loppuun asti, ei muuten moitittavaa. Vippasin kapulan vähän matkan päähän uudestaan, käskin hakea niin siinä kohtaa kyllä tultiin oikein sivulle eli takaa kiertäen ja suoraan! :) Koirallani on havaittavissa pientä lavakammoa ^^
Eka piilopaikkis ryhmässä meni hienosti! Varsinkin kun huomioi häiriön määrän, Laran vieressä oli nimittäin paikkiksen alkeita opetteleva koira, jonka ohjaaja joutui useampaan otteeseen käskyttämään koiraansa - kahdesti kävin palkkaamassa, koska kurkkiessani piilosta huomasin Laran hiukan paineistuvan vieressä tapahtuvasta toiminnasta, asentoaan Lara ei muuttanut vaikka pää hiukan pyöri. Kyllä pitää olla ylpeä mamman makkarasta! :) 

Pitää myöntään, että nyt oikein odotan tulevaa tokokoetta!

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Pori KV

Jurppeliini käväisi näytelmissä. 

Minna Juran kanssa kehässä.
JUN ERI2
Ecxellent type, size & propotions. Very goot head. Could have straighter muzzle (wtf??) & smaller ears. Excellent neck, topline, tront (??) & rear. Excellent movement & temperament.
Tuomarina: Pizzomo Sergio, Uruguay 


Itse kipitin kiltistä tänään töihin aikasin aamusta mutta onneksi on tuo ihana ukkeli joka vei Juran raviradalle näyttelyyn (Laraa en ollut ilmonnut)
Ilmoitin Juran ja Laran tokokokeeseen Huittisiin mutta kuinka ollakaan, kakara esitti vastalauseen - aloitti juoksut. No mitä siitä muuta kun sitten perumaan koepaikka, varakoirakko oli onneksi jo valmiina. Nyt meillä sitten juostaan ja toivon hartaasti ettei Larakin aloittaisi juoksuja ennen kokeita, päästään avo korkaamaan. Piilopaikkista on treenattu pariin otteeseen - yksin mutta häiriötä on ollut kentällä silti, tiistaina ohjatuissa treeneissä päästään kokeilemaan ryhmässä! On aika vakaa olo paikkamakuun suhteen - voin sanoa että mieletön tunne! Kaukoissa tehdään tehotreeniä, hiotaan sisällä ja nostellaan vähän viretilaa pihalla.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Elossa!

Päivät menevät edelleen töissä ja treeneissä, töissä ja treeneissä ja sitä rataa, joten laitetaan vähän treenikuulumisia. 

Lara

Toko - paikkamakuu on ollut ongelmana jo pitkään mutta nyt alkaa hiukan näyttää silti, että ehkä se on jo selätetty. Muutama onnistunutta ryhmäpaikkista takana, yksinään paikkista treenataan lähes päivittäin, BH-kokeen paikkista on myös treenattu onnistuneesti. Lara makoilee lonkallaan mutta siihen en ala edes puuttumaan, oon niin tyytyväinen että se pysyy maassa.

Rally-toko - edistystä näkyy vaikka tosi vähän on tullut treenattua. Itsellä olisi urakkana vähän katsella kylttejä läpi ennen kuin kokeeseen mennään. Sivulta eteentulo on ollut syynäyksen alla, koska Lara on kovin hatarasti siirtynyt eteen saati suoraan.

Agility - kepit kepit kepit... kisavalmiita ollaan mutta haluan kepit vieläkin varmemmiksi. Vasemmalta onnistuu hyvin, oikealta on haparoivaa. Tänä vuonna tuskin korkataan kisakalenteria agilityn suhteen.

Olen alkanut treenaamaan Laran kanssa myös tottisliikkeitä, koska ensikerralla Lara pääsee hakutreeneihin mukaan! Ja vaikkei PK-lajeista kisoja koskaan korkattaisikaan niin suunnitelmissa on silti BH-koe suorittaa.

Jura

Tottis/toko - Juran tottistelu on hienolla mallilla. Ohjaaja kehui välkyksi koiraksi ja onhan se, oppii tosi nopeasti. Mikään liike meille ei ole "valmis", kaikkia pohjustetaan vielä tasaiseen tahtiin. Kapulan pitoa syynätään ja treenataan eteentuontia sekä luoksetuloja erotellaan tokossa sivulle, tottiksessa eteen, A-estettä opetellaan menemään rauhallisesti. Paikkamakuuta treenaillaan niin ryhmässä kuin yksinkin ja hyvältä näyttää. 

Haku - Kaksi kertaa on käyty hakuilemassa ja omasta mielestä edellinen kerta haamuja kokeillessa meni hienosti! Ensimmäisen ukon kohdalla Jura ei meinannut keritä lainkaan syömään lihapulliaan loppuun kun jo piti tulla nopeesti takaisin mamman luo. Toisella kerralla huomio ei meinannut kiinnittyä ukkoon lainkaan, kolmannella kerralla oli jo hakemisen makua ja neljäs ukko oli aivan supermahtava kun se juoksi karkuun! Eiköhän tämäkin tästä pikkuhiljaa suttaannu kun Jura vaan saa lisää varmuutta siihen että kaikki ihmiset metsässä on aivan mahtavia! 
Esineruudun harjoittelu on lähtenyt hienosti rullaamaan. Näköärsykkeellä treenataan, pari kertaa Jura on jo selvästi käyttänyt nenäänsä että esine löytyisi.

Agility - Ohjaaja yrittää opetella hallitsemaan koiraa. Juralla on hiukan eri meininki esteillä kun Laralla, se menee eikä meinaa. Kaikki esteet osataan - paitsi kepit, niitä treenataan vielä ohjureilla hartaasti mutta hyvältä nekin näyttää. Saa nähdä mihin päästään kun tuntuu välillä, että Jura on ihan liian nopea mulle.

Rally-toko - No ei olla edes treenattu vaikka menin sen kokeeseenkin ilmoittamaan!! :( Harmittaa todella paljon mutta koitan ajatella, että me mennään sinne harjoittelemaan tokoilua kisamuodossa.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Hiljaista muttei hiljaiseloa

Tosiaan en ole paljoa nyt blogia kerinnyt/jaksanut päivitellä kun on noiden karvaisten kanssa tullut touhuttua jonkun verran - otetaampa siis jälkikatsaus siihen mitä ollaan tässä parin viikon aikana puuhattu.

Laran kanssa pyöräiltu, tokoiltu kotona ja käyty hallilla liitämässä - kepit alkaa oikeasti sujumaan tosi hienosti! Varmuutta vaan lisää niin että saadaan puhtaita suorituksia, epiksiä lisää ja voipi olla että oikeesti päästään loppukesästä/alkusyksystä korkaamaan ekat kisat! Kunto on kohentunut pyöräilyn ja vetotreenien ansiosta (ruokakin varmasti vaikuttaa asiaan :D) ja mammakoira on kiinteytynytkin kivasti. 
Juran kanssa on pyöritty kissanristiäisissä mm. Ulvilassa mätsäreissä josta tuli pun- ja möllitokossa Merikarvialla II tulos 145p. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt kuinka Jura jaksoi keskittyä koko "kokeen" ajan ja työskenteli omasta mielestäni noinkin nuoreksi koiraksi puhtaasti hyvällä vireellä. Paikkamakuu meni nollille - kymmenisen sekuntia kun olisi vielä jaksanut odottaa niin se olisi mennyt hyvin. Itse osasin silti hiukan odottaakin ettei Jura pysy maassa koska ryhmäpaikkista ei olla koskaan treenattu. Seuraaminen hihnassa oli aivan upeaa, jonka takia itseäni jäi suunnattomasti harmittamaan ettei Matti kerinnyt kuvaamaan sitä - seuraaminen taluttimetta oli sitten aivan toisenlaista, ensimmäisen käännöksen jälkeen Jura kylläkin ryhdistäytyi ja loppu sujui mallikkaasti. Muut liikkeet menivät todella mukavasti, mitä nyt pientä turhautumista ja yliyrittämistä lukuunottamatta - ikäänsä nähden kakara suoriutui mielestäni aivan mahtavasti! 

Luoksetulo: Juralle tuli joku ihme aivopieru ja se heitti maahan heti sivulle tulon jälkeen! :D tässä oli yliyrittämistä huomattavissa, paikko koittaa jotain jos se palkka tulisi nopeampaa.
Liikkeestä seis: Olin ihan varma ettei liike tule onnistumaan koska se on kotonakin takkuillut - yleensä Jura on vetänyt maihin tai istunut, joten olin hyvinkin positiivisesti hölmistynyt kun se lopulta pysähtyi, hitaasti mutta pysähtyi kuitenkin.
Liikkeestä maahan: Tuomari oli huomaavinaan käsiavun, en ole varma annoinko mutta hyvin todennäköisesti vanhasta tottumuksesta annoin - tuomarin mielestä Jura ei kuulemma sitä tarvitsisi, sen verran vikkelään meni maihin. Lopussa Jura ei meinannut nousta lainkaan istumaan, piti oikeen kädellä ohjata.
Hyppy: Kyllä oli ongelmia. Videolla ei näy edes sitä kaikkea alkusähellystä mitä Juran kanssa tuli tehtyä, se ei millään meinannut tulla sivulle. Agilityn vuoksi Jura luki heti hyppyesteen joten oli jo kovasti menossa ja voi sitä hölmistynyttä ilmettä kun tuli seis käsky, vauvan nuppi oli ihan sekaisin "mitää?? seis!?" Tokohypyn pysähdystä ei olla treenattu.

Pisteet:
Luoksepäästävyys: 8,5 - ryntäsi tuomaria kohden
Paikkamakuu: 0 - nousi
Seuraaminen kytkettynä: 9 - itse käytin vartaloapua käännöksessä
Seuraaminen taluttimetta: 9 - metsälenkkeilyalku
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8 - käsiapu ja kaksoiskäsky
Luoksetulo: 9 - maahanmeno lopussa
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 7 - hidas pysähdys ja liikkui
Estehyppy: 8,5 - huono hallinta ja liikkui lopussa
Kokonaisvaikutus: 8,5
yht. 145

Ja jottei kukaan kuvittelisi että meidan toiminta on ollut siinä, niin jatkettakoon vielä että käytiin myös UPK:n kenttäkauden avajaisissa! Ilmoitin Juran hakuryhmään ja innossaan odotellaan ekoja treenejä. Viikon päästä alkaa kevät-syksy kauden treenit pyörimään mikä meinaa sitä että treenaissä saa rampa melkein joka päivä! :)