tiistai 29. huhtikuuta 2014

Tilannekatsaus

Hiljaisen puoleista ollut, omat päivät ovat hujahtaneet aidan pystyttämisessä ja huoneen remppaamisessa. Kolmessa viikossa (viikonlopussa) saatiin veljen avustuksella muutettua yläkerran toinen makuuhuone toukalle sopivaksi ja pakko myöntää ettei huone enään juurikaan vanhaa muistuta, tuli siitä hieno ja Jura varasikin uuden syvennyksen heti itselleen! 
Jotain pientä on väliaijoilla tullut koirienkin kanssa säädettyä. Laran kanssa viilattu ruutua ja seuraamista, pari kertaa käyty kentälläkin treenaamassa. Juran kanssa on työstetty liikkeestä seisomista ja hyppyä. Nyymi on saanut opetella pallon jahtaamista! Tosi haastavaa! :D Hiukan perusasentoakin ollaan lykätty johonkin väliin ja maahanmenoa.
Talviturkit on heitetty pariin otteeseen, ainakin Juran osalta. Mätsäreissä on pyörähdetty, Nyymin kanssa ihan kaksistaan ja toisella kerralla Jurakin pääsi mukaan, seuraavaksi taitaa olla Laran vuoro. Uuttakin opittiin mätsäreissä, Jura voisi kuulemma olla hieman avoimempi, muuten se on tosi kivan luontoinen - jep jep.
Juran posket käytiin myös raaputtelemassa kasvistädin toimesta tuloksena CEA-normaali ja DM N/N, woopwoop! Oman budjetin takia Nyymin ja Laran testaaminen jäi väliin.

Lauantaina on tiedossa Harjavallan ryhmis jonne Jura menee pyörähtelemään, toivotaan lämmintä keliä ja menestystä!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Merkintä kirjaan

Toinen koe takana enemmän ja vähemmän menestyksekkäästi pistein 154, niinkuin viimeksikin ja toinen kakkostulos kirjaan.

10 - 10 - 7,5 - 7 - 10 - 9 - 0 - 7 - 10 - Tuomarina Ilkka Sten

Seuraaminen ei meinannut millään kiinnostaa kun ruoka tuoksui nokkaan. Luoksetulo tehtiin tyylikkäästi pk-tottis tyyliin, mistä lie senkin keksi kun koskaan eteentuloa treenattu. Liikkeestä seisomisessa kauan nuuskittu namin sijainti paikannettiin ja nami katosi parempiin suihin. Hypyssä kaksoiskäsky seisomiseen..miksi se istuu!? Kotikentällä uusiksi 29.5. joten siihen asti kokeenomaista treeniä ja namien kylvämistä :)