Näytetään tekstit, joissa on tunniste match show. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste match show. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. toukokuuta 2014

Missien viikonloppu

Lauantaina oli Harjavallan ryhmänäyttely - hyvää seuraa ja kylmää säätä. Juran ensimmäinen visiitti nuorten luokassa meni hienosti, tarkemmin sanottuna näin;

Good topline. Strong mitters and nice neck. Correct bite, good muzzle and skull proportions. Excellent chest and forechest. Good movement and correct hind angulations. Parallel hocks.

NUO ERI1 SA PN4 

Tuomarina Csaba Zolt Lokodi, Romania

Vähän se koitti laukalle nostella, voi johtua omasta vauhdistakin tai ihan vaan kokemuksen puutteesta. Esiinnyttiin myös kasvistädin riveissä saaliilla ROP-kasvattaja ja isossa kehässä BIS2-kasvattaja! 

Kasvisryhmä. Kaikilla höröttää korvat kun tuulee niin vimmatusti.
Sunnuntaina lähdettiinkin ihan yhtäkkisesä päähänpistosta mätsäriin Eurajoelle. Lähdin yksin ja otin kaikki koirat mukaan, hyvä veto! Ensin ei meinattu edes paikalle löytää kun olin huolimattomasti katsonut ilmoitusta ja väärän osoitteen, lopulta kuitenkin päästiin paikan päälle juuri kymmenen minuuttia ennen ilmoittautumisajan loppumista. Ilmoitin Laran ja Nyymin, Jura sai pelleillä turistina. Nyymi esiintyi todella hienosti, kehän vieressä rähisi iso seropi kaikille jotka menivät ohi joten se hiukan häiritsi Nyymiä - pystyi kuitenkin terästäytymään ja keskittyi esiintymiseen kun rähisijä vaan jatkoi älämölöään. Lara meni Laramaisesti - lujaa ja ilman päämäärää - patsasteluosuus meni ongelmitta marmoripatsasta matkien. Jura pääsi odotellessa hiukan painimaan pehkopojan kanssa ja mätsärin loputtua heittelin kaikille hiukan palloa kun vieressä oli sopivasti laajalti nurmikenttää.
Päivän kokonaissaalis oli ihan hintansa väärti, Nyymi SIN1 BIS- ja Lara PUN4. Varsinaisesti vain kolme palkittiin ja BIS-kehästä palkittiin vain voittaja, muita ei edes sijoitettu mutta 15kg ruokaa ja kaiverrettu pokaali lähti mukaan. Tavaroita (15kg ruokasäkki, reppu & 2xkevythäkki) ja koiria oli kyllä ikävä kiikuttaa enään takaisin autoon, parkkipaikka oli suhteellisen kaukana ja oma selkä kiukutteli jo valmiiksi mutta ei parane valittaa, kivaa oli ja yllätin itseni pärjäämällä oikeinkin loistavasti kolmikon kanssa julkisissa tapahtumissa ilman lisäkäsiä. Koirat yllättivät myös, varsinkin Nyymi kun se ei edes meinannut järjestää mitään härdelliä eikä koittanut häsätä ympäriinsä mm. palmikoida hihnoja tms. - liikkuminen paikasta toiseen oli aika vaivatonta. :)

perjantai 10. toukokuuta 2013

En keksinyt otsikkoa..
Mätsärit menivät Nakkilassa pyllylleen - tosi vähän osallistujia, itsellä on oma mielipide mistä johtuu joten kukin päätelköön omansa. Aamusta satoi mutta onneksi päivä kirkastui ja saatiin lämmin, sateeton mätsäripäivä. Lara oli mukana palloilemassa parantaen omaa tiedostamistani siihen kuinka hienon koiran olen saanut - muutama ihmistä jopa kysyi että "Eikö toi häiritse kun se kattoo koko ajan?" tähän päädyin sitten vastaamaan lyhyesti "Ei, siihen tottuu." Huomasin taas, että ihmisillä tuntuu olevan suurempi hinku tulla lääppimään koiraa juuri silloin kun koira ei kiinnostu heistä tippaakaan. Larppa ei päässyt kehään, sen homma oli tällä kertaa partioida mun mukana ja leikkiä järjestyksenvalvojaa sekä kuljettaa palkintokasseja.

Illalla oli tottistreenit Juran kanssa, josta sain liudan opeteltavia asioita;
  • eteenlähtö
  • eteentulo
  • jäävät liikkeet - nämä nyt kuuluu tokopuolellekin
  • A-estettä edestakas
  • hyppyestettä edestakas
Seuraaminen ja kontakti suoralla ovat reerassa, tekemisen makua löytyy - intensiivisyyttä ja kestoa lisää - käännöksiä pitää treenata useammin.

Koiraharrastusmenoihinkin on tullut muutoksia ja tulee varmasti vielä lisää - itsellä on työtunnit osuneet sopivasti niille päiville kun olisi menoa. Harjavallan ryhmänäyttelyä odotin innoissani - olisin päässyt näkemään Larpan pentuja - mutta meikäläinen on töissä. Onneksi on ihana kasvistäti joka kiikuttaa nämä kaksi porilaisvahvistusta Harjavallan näyttelyyn :) Esittäjistä en sitten sen koommin tiedä..

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Mätsärit Ulvilassa

Mätsärit onnistuneesti takana, 3 tuntia taittui kivasti mukavassa seurassa. 
Hiukan jännäilin Juran käytöstä kehässä - kuinka syvälle tuomarin suuhun se oikein koittaa ängetä? Ei mitään. Likka seisoi hienosti paikoillaan ja antoi nätisti katsoa hampaat ja pidellä. Jura ei jättänyt liikkeilläänkään tuomaria kylmäksi ja lopulta sijoittui punaisten toiseksi. Tuomari myönsi, ettei rotu ole juuri hänelle mieleinen mutta rakastui silti Juran ulkonäköön ja liikkeisiin. Toivotaan että Vaasassa käy samoin ;)
Lara toimi kehässä tuttuun tapaansa marmoripatsaan lailla, kun sen kerran asettelee niin se seisoisi samassa asennossa vaikka tunnin kunhan namia saa välillä. Itse sähläsin kolmion ravaamisessa mutta silti sijoituttiin hienosti punaisten neljänneksi. Olin kertonut tuomarille jo, että Lara on Juran emä joten samaista tuomaria huvitti kuinka erilaisia emä ja pentu voivat olla, liikkeiltään, ulkonäöltään ja muutenkin esiintymiseltään.
Mukava päivä ja todella mahtava ilma mätsäreihin, osallistujia oli huisin paljon mutta ripeiden järjestäjien ansiosta ei sentään koko päivä kulunut kehän laidalla. Kiitos järjestäjille mukavasta mätsäristä jälleen kerran!

kaikki kuvat (c) Merja Pihlajasaari-Mäntynen

lauantai 26. tammikuuta 2013

Punaista ja

kylmää.

Luvialla korkattiin tämän vuoden ekat mätsärit. PUN- tuli sijoitukseksi isoissa pennuissa, Jura selvästi nousee tasaisesti koska viime kerralla käteen jäi sininen nauha ;)

Neiti ravasi hienosti, ei riekkunut, pomppinut tai vetänyt - tuomari kehuikin Juran avoimuutta, liikkeitä ja fyysistä kuntoa. Nauhojen jako kierroksella seisottiin hienosti ja annettiin hyvin katsoa hampaat, hiukan rakastettiin tuomari mutta hillitysti. Toisella kierroksella ei sitten mennyt ihan niin.

Omistajan hitaat ja kylmästä kohmeat liikkeet aiheuttivat sen, etten kunnolla kerinnyt asettelemaan Juraa ja saamaan sitä keskittymään namikäteen ennen kuin tuomari tuli pitelemään. Jura oli selvästi jo väsynyt ja ikionnessaan vieraasta ihmisestä, syliin koitti kiivetä ja rakastaa tositositooosi paljon. Jotenkuten tuomari sen sitten onnistui lääppimään ja jatkoi matkaa. Sen jälkeen Jura sitten seisoa tönötti hienosti paikoillaan matkien patsasta, totta kai. 

Kaiken kaikkiaan olen silti tosi ylpeä pääosin nätistä käyttäytymisestä, lääppimisessä vaan treeniä lisää.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Suunnitelmia suuntaan ja toiseen

Rallytoko kurssille ilmoittauduttu, en kyllä vielä tiedä koska se alkaa. Miksi rallytoko? 
Rallytokossa on hiukan jotain samaa kuin agilityssäkin, ei pelkkää samaa kaavaa mutta kuitenkin tietynlaiset liikkeet. Ompahan laji jossa tokotaidoillakin on hyötyä, koska tokossa tuskin tullaan pitkälle pötkimään. Silti Larppa tulee aina olemaan oman elämänsä TVA !
Nopeimmat varmaan ovat jo huomanneet, että "comin'" listaan on tullut lisää tapahtumia. Luvassa siis paljon kisapäivityksiä! Mätsärit, epikset, näyttelyt ja kisoja tiedossa. Luvian mätsäri päivänä olisi ollut kokemäellä myös mölli rallytoko ja toko, piti tarkkaan harkita kumpaan mennään mutta lopulta päädyin mätsäreihin; 
a) Jura tarvitsee kehäkokemusta
b) hyvä se on Larppakin pitkästä aikaa kehässä pyöräyttää
c) Jura ei ole vielä möllivalmis kumpaankaan, joten mennään sinne mihin voin ilmottaa molemmat :)
Kauheen mielelläni menisin jo virallisiin agilitykisoihin Laran kanssa ja pari kertaa käynyt mielessäkin, että "tuurilla vaan kepit" mutta ei, ei ennen kuin kepit on varmasti kunnossa.

Kauhea treeni-into taas iskenyt, vähän väliä tulee otettua pieniä treenipätkiä (milloin tokoa, milloin temppuja) ja koirat kiittää :) 
Toivottavasti oppivat myös jotain.

torstai 6. joulukuuta 2012

Menoa ja meininkiä

Match Show - chek 
Toko koe - chek

seuravaksi agilityn epikset!

Tänään siis kävin Juran kanssa pyörähtämässä ensimmäistä kertaa kehässä. SIN- tuli tulokseksi, hirrveen kylmä ilma paikoillaan seisomiseen, mutta hienosti tyttö silti esiintyi. Antoi nätisti tuomarin pidellä ja tutkia, rakastamatta liikaa tietenkin. Yllätyin itsekin, että Jura ei kertaakaan hypännyt tuomaria päin vaan keskittyi hienosti napittamaan kädessäni ollutta makupalaa! :D Ravaaminen oli hienoa, ei vetänyt eikä juurikaan pomppinut - kahdesti pomppasi ensimmäisellä kerralla kun oltiin kehässä - mamma on tosi ylpeä neidistä!
Laran kanssa käytiin toko kokeessa, paikkis.. *piip* .. 138 pistettä ja ALO3. 10-0-9-8-9-10-0-10-10, hienot pisteet, mutta ei se auta jos paikkis ei suju :( Treeniä treeniä, muuten pitää kyllä olla todella tyytyväinen Laraan ja sen tekemiseen, koska pakkaspäivät on verottanut liikkumista tosi paljon, joten kierroksia oli kertynyt ja pahasti. Kesällä kokeillaan sitten uudestaan ulkokokeessa.

Huomattiin treenikaverin kanssa ilmoituskin hallin seinällä agiepiksistä. Todettiin heti, että sinne on pakko mennä! Ei siinä mitään häviä kun menee ja kokeilee :)

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Show must go on


Tämän kesän viimonen mätsäri käyty. 
PUN 1 BIS 5


Nyt myö tyydytään maanantai - tiistai agi - toko treeneihin ja aloitetaan loma kehien suhteen.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

It's rainin' men

melkein.

Sataa sataa ropisee, pili pili pom.. Sais loppua jo, aurinkoa!

Käytiin taas pyörähtämässä mätsäreissä, PUN 2 tuli sijoitukseksi ja palkintolaariin tipahti sateenvarjo ja hyllylle uusi ruusuke. Kamala keli, ei muuta tarvitse sanoa. Tuuli ja satoi mutta silti posiviiseksi yllätykseksi tuli Laran hieno esiintyminen! Hiukan koitti lätäkköä väistää kehässä niinkuin omistajakin! :D


Meikäläinen laskee viikkoja Laran mammalomaan. Agility päästiin aloittamaan ja kohta joudutaan lopettamaan, kuten myös toko - meinaan siis ohjattuja treenejä. 
Oon myös helisemässä näyttöjen ja autokoulun kanssa, kukahan noi liikenne säännöt on keksiny? Osa on niin ristiriidassa toistensa kanssa..


 Larppa on oman elämänsä hopeanuoli.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

27.5. Satakunnan eläinsuojeluyhdistyksen mätsäreistä pari kuvaa, jotka löysin satesyn facebook sivuilta.

 Isojen kehässä.

 Isojen sinisten nelikko.

 Ja SIN 1.

 BIS kehän kuusi sijoittunutta.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

P 'n' P


Porissa Koiviston Urheilukentällä pyörähdettiin mätsäreissä, SIN1 BIS 5 tuli kotiin.


Koko saalis kaikessa komeudessaan.
James Wellbeloved nappulaa - en oo ikuna kuullukaan, mutta internetin ihmeellinen maailma varmasti avartaa tietouttani tämän suhteen.
Solmulelu - aikas isokin vielä ja venyy kivasti.
Avaimenperä - joka on söpö! Ei siitä muuta.
Kuivattu luu - syöty jo.
Pokaali ja kaksi ruusuketta.


Pari kuvaa Sylviasta, koska se tunsi tulleensa laiminlyödyksi - Minetteä ei kiinnostanut hypätä kameran eteen.

Katso silmiini ihmispoika..
I'm just a dreamer..


lauantai 28. huhtikuuta 2012

Match Show Harjunpää

Ruusuke ja pokaali ovat omasta takaa.
Kaverin kanssa käytiin Harjunpään koululla mätsäreissä, kaverin toinen koira sijoittui lopulta BIS kehässä kolmanneksi ja Lara oli isojen aikuisten PUN 3. 
Ihan kiva saldo yhdelle päivälle :) 
Hienosti taas esiinnyttiin.. vaikka hiukan piti venkoilla. Seisominen on Laran vahvuus, se on varma. Löysin myös jotain mitä pitää työstääkin! Ravaamisen etäisyyden suhteen on treenattavaa, Lara menee kauemmas ja lähemmäs - ei oikein tiedä missä kohtaa pitäisi ravata. 
 
Potkulautojakin kauhisteltiin taas, niitä kun tuntuu olevan joka paikassa.. Hyvin Lara silti rauhoittui ja pystyi erittäinkin hyvin keskittymään. 
Pientä seuruu treeniäkin otettiin ja hiukan oli yliyrittämistä ;)

PUN 3 tuli sijoitukseksi, ruusuketta ei ollut palkinnoissa mutta ruokaa oli senkin edestä;
  • puruluita
  • HauHau -makkaraa
  • HauHau -tölkki - liha-ateria
  • frisbee
  • alennuskuponki Mustiin&Mirriin
  • Diplomi 
 Kiva, että oli edes tuolanen diplomi..jää sentään jonkinlainen muisto käynnistä kun ruuat on syöty! Frisbee tuli hyvään rakoon, vanha alkaa olla aika kurainen ja ränsistynyt - saan viedä vanhan isän luo niin sielläkin on frisbee valmiina aina kun menee! Tuli mukana kangaskassikin, mutta sille ei taida paljoa olla käyttöä.
 
 
 
 

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Ruoka, se maailman seitsemäs ihme

Match Show kausi on korkattu, tänään toisissa mätsäreissä käytiin Ulvilassa..huonolla menestyksellä kylläkin. Tällä kertaa vaihteluksi tuli punainen nauha, muttei sijoitusta mutta hyvää siedätystä saatiin! 
Mätsärit siis järjestettiin Ulvilan Kirjanton pihassa, jossa on myös skeittareille omia ramppeja ym. muita härpäkkejä, joten niitäkin tuli nähtyä. Ensimmäinen skeittaaja kun saapui niin Lara alkoi heti osoittaa alkavaa panikointia, koitti päästä pois häntä koipien välissä. 
Mihinkään ei liikuttu, aloin suuntaamaan Laran huomiota itseeni ja aina sen saatuani palkkasin. Tätä tehtiin jonkin aikaa, käsi kävi koko ajan namipussilla ja pikku hiljaa Larppa alkoi rauhoittumaan ja keskittyi paremmin, teki temppujakin eikä enään niin paljoa kiinnittänyt huomiota skeittaajiin. 
Lopulta omat namit oli lopussa ja oltiin vasta kerran käyty kehässä x) Ostin sitten kojusta lisää lohturuokaa Larpalle - tyypillinen nainen, "yhyy mun on paha olla, omnom nom, yhyy, ruokaa".
Aika nopeesti päästiin siihen pisteeseen, että joka kerta kun Lara kuuli tai näki skeittilaudan se siirsi katseen muhun, namipussiin, käteen ja muhun. :) Hehkutan mahdollisesti liian aikasin, mutta on se hienoa jos se noinkin pian alkaa yhdistää skeittilaudan ruokaan! <3 Tästä voidaankin päästä aika helpolla :)


Laran eilisen päivän aktivointisetti, itse tosiaan olin noh.. hiukan podin krapulaa ja satoi :( Mutta olipahan koiralla tekemistä. Toi kokistölkki osoittautuikin tosi haastavaksi, kun neiti ei meinannu hoksata että mistä voi ottaa kiinni, kuinka kovaa voi purra ja miksi kirkas osa pitää kummaa ritinää :D 
No kaikki tyhjeni nätisti omalla ajallaan ja koira oli tyytyväinen ponnisteluihinsa.
 

maanantai 26. maaliskuuta 2012

What doesn't kill you

Käytiinpäs taas treenailemassa. 
Lauran opastuksella treenailtiin, paikkamakuussa Lara ei tuntunut ottavan Riffistä lainkaan häiriötä - pöyristyin täysin. Tällä kertaa jätin pari namia Laran viereen, seisoskelin jopa selkäpäin ja kivasti likka pysyi maassa.

Laura antoi hyviä vinkkejä vireen treenaamiseen, kirjoittelinkin niitä hiukan vihkoon ylös kotiin päästyäni etten ihan unohda kaikkea - kyllä priimus oppilas tekee tunnollisesti muistiinpanot ;) Ei saa ottaa vakavasti, haluun kehittyä kouluttajana ja kehittää koiraa, joten muistiinpanot on kätevä tapa - voi myöhemmin käydä hiukan läpi ja palautella mieleen. 

Ruudun kokeilussa varmistuin, että Lara osaa ruudun käskyn ja tunnistaa ruudun - nyt lisää vauhtia ja varmuutta sekä pysähdystä vois alkaa harjoittelemaan. On se vaan hieno likka! ;)

 
29. päivä olisi sitten kevätkokous UPK:lla. 
Bongasin myös parit mätsärit koirat.com:ista jotka lisäsin Tulevaa sivulle, Eläincenter Jaden mätsäriin tuskin päästään osallistumaan mutta jos möllitokoon päästäisiin :)

Tosiaan Eläincenter Jade järjestää taas match show:n ja möllitokon, lisätiedot alla!