Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. lokakuuta 2014

Pitkästä aikaa

Kyllähän siinä sitten hetki hujahtikin kirjoittamatta, kaikenmoista hommaa on ollut meneillään - päälimmäisenä poika, joka valvoo koko ajan pidempiä aikoja ja seurustelee, ristiäisten järjestely ja suunnittelu, kasvattajakurssi, jonka materiaalia koitin epätoivoisesti ehtiä opiskelemaan ja arkiset hommat. 





Nyymikin täytti jo vuoden! Iso likka apua! Sitä etappia juhlistettiin yllä olevien kuvien mukaisesti purutyynybailuilla. Into treenaamiseen koirien kanssa on taas lisääntynyt, vedättämässä on käyty pyörällä ja Nyymi on päässyt tutustumaan vetämisen saloihin, ihan vain omalla pihatiellä näin alkuun. Juran kanssa on hinkattu tokon peruskellunta juttuja ja Laran kanssa koottu evl:n ruutua ja ohjattua noutoa - koko köörin kanssa on lenkkeilykin alkanut maistumaan enemmän kun pääsee kunnolla liikkumaan. 
Mainitsinkin jo kasvattajakurssin ja epätoivoisen yrityksen opiskella siihen, no läpi pääsin kuitenkin ja nyt olen hyväksytysti suorittanut kasvattajan peruskurssin ja allekirjoittanut kasvattajasitoumuksenkin - kennelnimeä en ole vielä anonut, asia on harkinnan alla ja mahdolliset vaihtoehdot pohdinnassa. Tohkeissani asiasta olen alkanut jo kokoamaan jonkinmoista "kennelpäiväkirjaa" ja pentuopasta. 

Jurakin on jo astutettu tässä välissä! Lisätietoja löytyy kasvattajan sivuilta. Mielenkiinnolla ja innolla odotan mitä tästä yhdistelmästä tulee, jos Jura on kantavana - ultra on vasta viikon päästä.

Sormet ristissä siihen saakka.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Tampereen ryhmänäyttely

Tämän vuoden (todennäköisesti) viimeinen näyttely Juran osalta on takanapäin hyvin onnistuneena metsästysreissuna! Viimeistä sertiä lähdettiin hakemaan ja viimeinen serti saatiin! Nahkoja oli todella paljon verrattuna siihen mitä niitä yleensä on, 37 koiraa!! Ja jos en ihan päin honkia laskenut niin narttuja oli 20! Ei kauhean hyvältä vaikuttanut mutta luotto omaan koiraan oli korkealla - vaikka paras narttu kehän kohdalla unohdin hengittämisen jalon taidon, en sentään pyörtynyt kehän laidalle - valioveteraanille "hävittiin" mutta ihan oikeutetusti. Sinille jälleen suurkiitos Juran esittämisestä, saa nähdä osaanko itse enään edes esittää sitä kun seuraava näyttely tulee :D


Hirveätaustainen posekuva, pitää myöhemmin ottaa pikkusen edustavampi. Sitten arvostelua kehiin.

2 year old tri bitch. Good size. Long head, muzzle line falls away slightly. Ears well placed, nice eye and expression. Lovely reach of neck. Good angulations front and rear. Good bone and feet, excellent croup. Nicely balanced in sidegait. Could be a little more true coming towards.

AVO ERI1 SA PN2 SERT - FI MVA

Tuomarina Paul Lawless

Aikamoiset täpinät vielä päällä mutta eiköhän tää tästä tasaannu ja aletaan suunnittelemaan seuraavia tavoitteita! :)

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Tilannekatsaus

Hiljaisen puoleista ollut, omat päivät ovat hujahtaneet aidan pystyttämisessä ja huoneen remppaamisessa. Kolmessa viikossa (viikonlopussa) saatiin veljen avustuksella muutettua yläkerran toinen makuuhuone toukalle sopivaksi ja pakko myöntää ettei huone enään juurikaan vanhaa muistuta, tuli siitä hieno ja Jura varasikin uuden syvennyksen heti itselleen! 
Jotain pientä on väliaijoilla tullut koirienkin kanssa säädettyä. Laran kanssa viilattu ruutua ja seuraamista, pari kertaa käyty kentälläkin treenaamassa. Juran kanssa on työstetty liikkeestä seisomista ja hyppyä. Nyymi on saanut opetella pallon jahtaamista! Tosi haastavaa! :D Hiukan perusasentoakin ollaan lykätty johonkin väliin ja maahanmenoa.
Talviturkit on heitetty pariin otteeseen, ainakin Juran osalta. Mätsäreissä on pyörähdetty, Nyymin kanssa ihan kaksistaan ja toisella kerralla Jurakin pääsi mukaan, seuraavaksi taitaa olla Laran vuoro. Uuttakin opittiin mätsäreissä, Jura voisi kuulemma olla hieman avoimempi, muuten se on tosi kivan luontoinen - jep jep.
Juran posket käytiin myös raaputtelemassa kasvistädin toimesta tuloksena CEA-normaali ja DM N/N, woopwoop! Oman budjetin takia Nyymin ja Laran testaaminen jäi väliin.

Lauantaina on tiedossa Harjavallan ryhmis jonne Jura menee pyörähtelemään, toivotaan lämmintä keliä ja menestystä!

maanantai 6. tammikuuta 2014

Parasta A-luokkaa!

Juran luustokuvalausunto on tullut ja ilmestynyt myös koiranettiin tuloksena A/A ja 0/0, wuhuu! Pitää Larallekin hiukan tuulettaa kun on noin hienot kakarat pyöräyttänyt, Ippe isää unohtamatta tietenkin, 5/6 pennusta on kuvautettu ja kaikilla A -lonkat.
Nyymendaalin tottelua.
Noin muuten meillä on ollut hiljaista. Riehuttu kotona ja käyty isojen kanssa pyöräilemässä - hirmu kivan harrastuksen kehittelin, tyypit vetää pyörällä. Ei ihan ole siihen kunnon vermeitä (paitsi valjaat) joten vetäminen tapahtuu uhkarohkeasti niin, että koirat on hihnassa ja hihna meitin toisessa kädessä - kivasti on toiminut.

Nyymi on esitellyt parin viikon aikana "pimeää puoltaan" ja saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.. Se nimittäin on koittanut astua Juraa pariin otteeseen ja satunnaisesti koittaa myös mahtailla - astumisen Jura on ottanut leikkinä, mahtailun se katsoo ihan silkkana vitsinä. Laralle Nyymi ei koita pullistella, koska Lara on edelleen se Jumalaa korkeampi henkilö ja tulee todennäköisesti aina olemaankin. 

On niitä auringonsäteitäkin pennusta paistanut, pissat ja kakat tulee pihalle, ruoka maistuu, leikkiminen on kivaa, ihmiset on ihan jees ja reenaaminen on hirrmu kivaa! Hihnassa lenkkeilykin onnistuu jo ilman villihevosmuuveja, ainoa asia mikä ei ole kivaa on kynsien leikkuu mutta eiköhän sekin lopulta iloksi muutu..tai ainakin siedettäväksi.

torstai 26. joulukuuta 2013

365

Tavoitteet ja suunnitelmat vuodelle 2014. Paljon tehtävää, niin vähän aikaa. 

Lara

VOI1 tulos ja erikoisvoittajaluokan treenaamista.
RTK1 ennen kuin laji virallistuu - kaksi tulosta uupuu.
RTK2 vuoden loppuun mennessä.
Paimennustaipumuskoe
Konekarhutesti (jos järjestetään lähellä)

Epiksiä kierrellään mahdollisuuksien mukaan. Aikeissa olisi myös sterilointi.
Jura

ALO1 & AVO1 - en usko, että nuo ovat mitenkään työn ja tuskan alla saavuttaa kun liikkeet on jo niin hyvällä mallilla.
RTK1 ennen kuin laji virallistuu ja ainakin avoimen luokan korkkaaminen.
BH -koe ja hakutreeniä.
Ulkomaan näyttely - on pikemminkin haaveissa ja luonnetesti taitaa olla syksymmällä edessä. 

Mätsäreitä ja näyttelyitä kierrellään - toiveissa myös kerätä ne sertit kasaan.
Nyymi

Treeniä, treeniä ja treeniä sekä yhteyskuntakelpoisuuden harjoittelua. Tutustutaan vähän eri lajeihin, jonka kannalta sitten arvioin mikä saattaisi olla Nyymin laji.

Tälle vuodelle en aseta juuri mitään tavoitteita, näyttelyissä käydään sen verran kun päästään ja mätsäreitä kierretään.

lauantai 21. joulukuuta 2013

2013

Kaikenmaailman kissanristiäisissä tuli taas tänävuonna pyörittyä enemmän tai vähemmän. Työ hiukan hidasti harrastelua mutta saatiin sentään jotain aikaiseksi. 

Mitä tuli tehtyä?
Lara
Näyttelyistä sertilöistä ei tullut käteen mutta saatiin sentään hyviä tuloksia muuten!
Vaasa KV AVO ERI
Harjavalta RN AVO ERI1 SA
Salo RN AVO ERI4
Tampere RN AVO EH4

Tokosta saatiin viimein ALO1 ja kaupanpäälle kun hulluuksissani kokeilemaan päätin lähteä tuli myös AVO1 KP:n kanssa plakkariin. Rattaat kun kerran lähti pyörimään niin käytiin katkaisemassa lupaava ykkösputki VOI3:lla saaden "tuomarin suosikki" pystin myös käteen. Joten nyt saa sanoa, että tokon osalta aivan mahtis vuosi takana!

Rally-toko ura korkattu hyväksytysti ALO 79p.

Parissa mätsärissä mammakoira pääsi käymään ja epiksissä käytiin tekemässä useampikin 0-rata!


Jura
Neiti kiersi tänä vuonna näyttelyitä oikeen työkseen ja ruusukkeitakin pukkasi!
Vaasa KV PEK2 KP
Tampere KV JUN ERI4 SA
Mynämäki KV JUN ERI2
Harjavalta RN JUN ERI1 SA
Rauma KV JUN ERI2 SA PN4 vara-SERT
Salo RN JUN ERI1 SA PN2 vara-SERT
Pori KV JUN ERI2
Turku KV JUN ERI1 SA
Tervakoski KR JUN ERI1 SA
Tampere RN JUN ERI1 SA PN3

Lampaita käväistiin myös katselemassa kesällä ja samalla läpäistiin (ev) paimennustaipumustesti, Juran ollessa vasta 10kk.

Rally-toko ura korkattu hyväksytysti ALO 87p.

Toko uran korkkaaminen jäi tältä vuodelta juoksujen ja lopulta jalan leikkauksen takia, ensi vuonna valloitetaan kentät!

Mätsäreitä kierreltiin alkuvuodesta ahkeraan, kunnes Porin seutu hiljeni totaalisesti niiden osalta. Epiksissäkin käytiin näyttämässä kuinka rata vedetään tunteella, ilman taitoa ja möllitokossa käytiin rakastamassa tuomaria.


Nyymi
Yllätystulokas, joka on hirrmu reippaana tutkinut loppuvuoden maailmaa - tutustunut uusiin ihmisiin, niin isoihin kuin pieniinkin. Työmoottoria ollaan kasvatettu ja opeteltu ihan niitä näitä, perusasioita.


Mitä jäi tekemättä?

Laran paimentaippari, konekarhutesti ja BH-koe. Useammassa rally-toko kisassakin olisi voinut (ja pitikin) käydä molempien kanssa. Agility ura jäi epiksiin, ehkä sitten ensi vuonna.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Sisko sen olla pitää

Hirmu hienosti on pentu kotiutunut ja näiden 4 päivän aikana olen tehnyt arvioni - se on riiviö. Saatan tulevaisuudessa repiä päästäni karvan jos toisenkin, muutamat housutkin saattavat revetä ajan saatossa. Kaikki on kivaa ja uutta. Reipas pentu hyvällä ruokahalulla, eli ahne kuin mikä. Isot koirat siirsin toisen yön jälkeen alakertaan nukkumaan itsekkäistä syistä, Nyymi huutaa kuin palosireeni jos nukkumaan meno ajoitetaan siten ettei häntä väsytä. Vaikka Nyymi nukkuukin yksin makuuhuoneessa portin takana niin jo pelkästään se, että isot koirat nukkuvat olohuoneessa hiljentää sen nopeammin - nuokin nukkuu niin kaipa minäkin - tyyliin. Larasta on heti muodostunut Nyymin idoli, se Jumalaa korkeampi henkilö ja sinne minne Lara pistää makuulle Nyymi menee perässä. Juran kanssa riehutaan ja tapellaan leluista, välillä koitetaan mennä viereen nukkumaankin mutta Jura kokee sen yksityisyyden häpäisyksi joka kerta ja siirtyy pois.
Eilen käytiin Juran kanssa luustokuvilla ja Ventelän mielestä lonkat ja kyynärät näyttivät moitteettomilta, luukuunottamatta matalia lonkkamaljoja, joten saa nähdä mitä mieltä Kennelliitto on asiasta, A B linjaa siis odotellaan ja kyynäristä puhdasta nollaa. Sormet ristissä. Tänään Nyymi pääsee tutustumaan hallille, joten saattaa olla että illalla pieni pentu on hyvinkin ryytynyt. 22. päivä aloitetaan pentukurssi, saa nähdä oppiiko ahnelahna mitään kurssin aikana!  Laran päivät kuluu kakaroita paimentaessa, mitään kokeita ei juuri nyt ole katsottuna.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Tilannekatsaus vol.1

Larpan bikineihin vaihto loppui - löytyi vihdoin oikeat - niin eikös Jura aloita saman rumban! Taas on kämppä täynnä karvaa ja joka päivä saisi imuroida, en tykkää. 

Mitäs meille on tapahtunut? No ei juuri mitään, ollaan vietetty "kesälomaa" ja treenattu sen verran kun laiska omistaja on jaksanut. Laran ohjatut agilitytreenit upk:lla jäi taas välistä maanantaina - ollaan varmaan kaksi kertaa päästy treeneissä käymään ja siitä ilosta maksoin 40 euroa! Tiistaina käytiin taas kentällä tokoilemassa, Larppa teki hienon paikkamakuun taas ja Jurakin onnistui omassa paikkistreenissään hienosti! Suunnittelin hartaasti jos ilmoittaisin Laran oman seuran kokeeseen kun paikkamakuukin näyttää tuolta mutta.. nyt on seuraaminen pyllyllään. Intoa löytyy ja kyllähän se seuraa, ongelma onkin satunnaisessa painamisesssa. Ollaan taas liu'uttu samaan pisteeseen jossa oltiin ennen pentuja, intoa piisaa mutta nyt se ei pysy kasassa! Paikkaa haetaan ja kuinka perk**** me ollaan sitä sivupaikkatreeniä tehty niin ei, jos kierrokset nousee niin se on 50/50 tsäänssi että koira pysyy oikeassa kohtaa pidemmän päälle. Jonkin verran harmittaa - pohdin ilmoittautumista maanantaille ja jos silloin on vielä kokeessa tilaa niin minkäs teet? Ei se ainakaan huonommin voi mennä kuin eka tokokoe.

Tänään ohjelmassa oli koirarannalla käynti ja tottistreenit. Itellä kun on pari vapaapäivää niin nyt mennään eikä meinata! Jura hoksasi ettei uiminen olekaan tappopuuhaa ja Lara, no ainakin se kahlaa. Noille voi potkia ja roiskia käsillä vettä samoin kuin lunta - yhtä hullunlailla ne hyppii ja koittaa saada kiinni!

Tottistreeneissä otettiin Juralle esineruutua ensimmäistä kertaa niin, että joku muu vie täysin vieraan esineen ruutuun. Juralle kyllä näytettiin selvästi mihin esine tiputetaan ja aika kivasti se hansikastuppo sieltä löytyi kolme kertaa. Larpan kanssa otin hiukan seuraamispätkää, paljon käännöksiä ja pysähdyksiä - pitäisi muistaa treenata niitä kotonakin niin pysyisi koira paremmin kasassa. Lopputunnista otin molemmille eteenlähdöt. Lyhyet treenit, vaikka koirarannalla käynnistä huolimatta koirilla oisi ollut virtaa pidempiinkin treeneihin.

Perjantaina on suunnitelmissa taas agitreenit. Jos kelit antaa myöden, ettei ole liian kuuma niin Larppa pääsee mukaan treenaamaan rally-tokoa.

Paljon asiaa yhteen postaukseen mutta lisätäkseni hiukan kissojen kuulumisia niin siltä saraa elämä heittää häränpyllyä ja kunnolla. Minetestä on tullut kovin seurallinen, jopa mun seuraan hakeudutaan rapsutettavaksi ja kehrätään - Sylvia sen sijaan on useamman päivän jo ollut hiukan apea ja omiin oloihinsa vetäytynyt. Alkuun olin aivan varma että kyse on taas kuningattaren diivailuista jotka menee ohi omalla painollaan, mutta nyt käytös on muuttunut niin paljon vaisummaksi ja .. erilaiseksi ettei voi enään kiukuttelusta johtua. Kuumuus voisi olla yksi syy? Kun taas toisaalta pelkään, että käytökseen on jokin terveydellinen syy. Koko kissa on käyty useampaan otteeseen läpi, mitään paikkaa se ei ulkoisesti arista ja mielestäni syö ihan normaalisti, suusta/hampaista ei löydy mitään epänormaalia. Odotellaan viikonlopun yli ja sitten soitto lekuriin, tarkastus ja verikokeet, jos syy käytökseen löytyisi tai edes varmistus siitä, että kissa ainakin on terve.


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Rally-toko kisat Kirkkonummella

Osataan, joko nää saa repiä?

Nyt ollaan ekat rally-toko kisat nähty ja hitto, että jännitti! Jännittämiseni näkyi Laran suorituksessa selvästi jaa mikä katsekontakti?? sitä ei siis ollut mutta Juraa hermoiluni ei juurikaan näyttänyt haittaavan. Radalla oli juuri niitä kylttejä, mistä en juurikaan tykkää eli nämä "eteentulo ja sivulle kyltit", en tykkää en niin yhtään mutta niitä siellä oli peräti kolme kappaletta..urh! No hyväksytty alokasluokan tulos saatiin molemmille kuitenkin keploteltua: Lara 79/100p ja Jura 87/100p !!

Oletin kyllä, että Lara  olisi ollut se joka kerää isoimmat pisteet mutta nyt kävi näin. Seuraavat kisat toivottavasti ovat tampereella tuplakisat, johon nyt sitten taidan mennä molempien kanssa suunnitelmana oli mennä vain Laran kanssa

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Elossa!

Päivät menevät edelleen töissä ja treeneissä, töissä ja treeneissä ja sitä rataa, joten laitetaan vähän treenikuulumisia. 

Lara

Toko - paikkamakuu on ollut ongelmana jo pitkään mutta nyt alkaa hiukan näyttää silti, että ehkä se on jo selätetty. Muutama onnistunutta ryhmäpaikkista takana, yksinään paikkista treenataan lähes päivittäin, BH-kokeen paikkista on myös treenattu onnistuneesti. Lara makoilee lonkallaan mutta siihen en ala edes puuttumaan, oon niin tyytyväinen että se pysyy maassa.

Rally-toko - edistystä näkyy vaikka tosi vähän on tullut treenattua. Itsellä olisi urakkana vähän katsella kylttejä läpi ennen kuin kokeeseen mennään. Sivulta eteentulo on ollut syynäyksen alla, koska Lara on kovin hatarasti siirtynyt eteen saati suoraan.

Agility - kepit kepit kepit... kisavalmiita ollaan mutta haluan kepit vieläkin varmemmiksi. Vasemmalta onnistuu hyvin, oikealta on haparoivaa. Tänä vuonna tuskin korkataan kisakalenteria agilityn suhteen.

Olen alkanut treenaamaan Laran kanssa myös tottisliikkeitä, koska ensikerralla Lara pääsee hakutreeneihin mukaan! Ja vaikkei PK-lajeista kisoja koskaan korkattaisikaan niin suunnitelmissa on silti BH-koe suorittaa.

Jura

Tottis/toko - Juran tottistelu on hienolla mallilla. Ohjaaja kehui välkyksi koiraksi ja onhan se, oppii tosi nopeasti. Mikään liike meille ei ole "valmis", kaikkia pohjustetaan vielä tasaiseen tahtiin. Kapulan pitoa syynätään ja treenataan eteentuontia sekä luoksetuloja erotellaan tokossa sivulle, tottiksessa eteen, A-estettä opetellaan menemään rauhallisesti. Paikkamakuuta treenaillaan niin ryhmässä kuin yksinkin ja hyvältä näyttää. 

Haku - Kaksi kertaa on käyty hakuilemassa ja omasta mielestä edellinen kerta haamuja kokeillessa meni hienosti! Ensimmäisen ukon kohdalla Jura ei meinannut keritä lainkaan syömään lihapulliaan loppuun kun jo piti tulla nopeesti takaisin mamman luo. Toisella kerralla huomio ei meinannut kiinnittyä ukkoon lainkaan, kolmannella kerralla oli jo hakemisen makua ja neljäs ukko oli aivan supermahtava kun se juoksi karkuun! Eiköhän tämäkin tästä pikkuhiljaa suttaannu kun Jura vaan saa lisää varmuutta siihen että kaikki ihmiset metsässä on aivan mahtavia! 
Esineruudun harjoittelu on lähtenyt hienosti rullaamaan. Näköärsykkeellä treenataan, pari kertaa Jura on jo selvästi käyttänyt nenäänsä että esine löytyisi.

Agility - Ohjaaja yrittää opetella hallitsemaan koiraa. Juralla on hiukan eri meininki esteillä kun Laralla, se menee eikä meinaa. Kaikki esteet osataan - paitsi kepit, niitä treenataan vielä ohjureilla hartaasti mutta hyvältä nekin näyttää. Saa nähdä mihin päästään kun tuntuu välillä, että Jura on ihan liian nopea mulle.

Rally-toko - No ei olla edes treenattu vaikka menin sen kokeeseenkin ilmoittamaan!! :( Harmittaa todella paljon mutta koitan ajatella, että me mennään sinne harjoittelemaan tokoilua kisamuodossa.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Paimennustaipumuskoe

Kevät/kesä on tätä aikaa jolloin ei hirmuisesti kiinnosta pysähtyä istumaan koneelle ja kirjoittelemaan kuulumisia, valitan. Mitään erikoista ei ole juurikaan tapahtunut, päivittäin treenattu ja aurinkoa palvottu pihalla.

Ilmoitin molemmat rally-toko kisoihin Riihimäelle - alunperin suunnitelmissa oli ilmoittaa vain Lara mutta kun matkaa kisoihin on tuon verran niin samalla kai Jurakin siinä sitten menee, saanpahan nähdä miten Jura on edistynyt.

Käväistiin tänään Somerolla paimennustaipumuskokeessa treenikaverin ja hänen puikkonokkansa kanssa. 
Jura yllätti täysin, osoitti selvää kiinnostusta lampaisiin ja keräsi laumaa hienosti kasaan - lampaita Jura on nähnyt kerran elämässään 8-9 viikkoisena! 

Tulokset / 0 - 5
1) KIINNOSTUS LAMPAISIIN - 2 
Kiinnostuu nopeasti.
Kiinnostuu kun lauma liikkuu, kiinnostus hiipuu kun lauma pysähtyy.
2) TAIPUMUS HALLITA LAMPAITA - 4
Lähti hienosti kiertämään, kerää laumaa ja kiertää nätillä kaarella.
3) HENKINEN KESTÄVYYS - 3
Käyttäytyi siististi lampaita kohtaan.
4) YHTEISTYÖKYKY/OHJATTAVUUS - 4
Teki ohjaajan kanssa töitä.

KOKONAISVAIKUTELMA
Rauhallinen, järkevänoloinen nuori koira joka lähtee keräämään laumaa ajatuksella.

Keskiarvoksi tuli 3 - Hyväksytty.


Jura pääsi synttäreiden (10kk) kunniaksi paimentaippariin ja hienosti meni!

perjantai 10. toukokuuta 2013

En keksinyt otsikkoa..
Mätsärit menivät Nakkilassa pyllylleen - tosi vähän osallistujia, itsellä on oma mielipide mistä johtuu joten kukin päätelköön omansa. Aamusta satoi mutta onneksi päivä kirkastui ja saatiin lämmin, sateeton mätsäripäivä. Lara oli mukana palloilemassa parantaen omaa tiedostamistani siihen kuinka hienon koiran olen saanut - muutama ihmistä jopa kysyi että "Eikö toi häiritse kun se kattoo koko ajan?" tähän päädyin sitten vastaamaan lyhyesti "Ei, siihen tottuu." Huomasin taas, että ihmisillä tuntuu olevan suurempi hinku tulla lääppimään koiraa juuri silloin kun koira ei kiinnostu heistä tippaakaan. Larppa ei päässyt kehään, sen homma oli tällä kertaa partioida mun mukana ja leikkiä järjestyksenvalvojaa sekä kuljettaa palkintokasseja.

Illalla oli tottistreenit Juran kanssa, josta sain liudan opeteltavia asioita;
  • eteenlähtö
  • eteentulo
  • jäävät liikkeet - nämä nyt kuuluu tokopuolellekin
  • A-estettä edestakas
  • hyppyestettä edestakas
Seuraaminen ja kontakti suoralla ovat reerassa, tekemisen makua löytyy - intensiivisyyttä ja kestoa lisää - käännöksiä pitää treenata useammin.

Koiraharrastusmenoihinkin on tullut muutoksia ja tulee varmasti vielä lisää - itsellä on työtunnit osuneet sopivasti niille päiville kun olisi menoa. Harjavallan ryhmänäyttelyä odotin innoissani - olisin päässyt näkemään Larpan pentuja - mutta meikäläinen on töissä. Onneksi on ihana kasvistäti joka kiikuttaa nämä kaksi porilaisvahvistusta Harjavallan näyttelyyn :) Esittäjistä en sitten sen koommin tiedä..

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Bad dog - bad manners

Kävin kurkkimassa Kiiran blogia ja löysin kivan postauksen jossa oli yleisenä haasteena lukijalle tehdä samanlainen postaus, no tässä se tulee:

Koirien pahat tavat!
Mennään ikäjärjestyksessä, joten ensimmäisenä Lara
  • Hiljaisuus on joskus hankalaa.
    Tämä tapa ei sinänsä minua niinkään häiritse (tottunut?) mutta Laralla on siis vahva taipumus mölisemisestä haukkumiseen eli kun tulen kotiin ja vähän ajan päästä tervehdin Laraa niin ensin alkaa mölinä ja örinä josta lähes tulkoon ainaa seuraa haukkuminen. Toisten koirien seurassa on myös pakko louskuttaa ja muuten vaan innostuessaan on pakko louskuttaa. No itsepä olen satunnaisesti pahaa tapaa ruokkinut joten ei auta valittaa, kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja Lara tietää sen! Haukkumista on helppo ennakoida ja Lara lopettaa sen kiellosta mutta välillä louskuttaminen ottaa aivoon.
  • Tilaisuus tekee varkaan.
    Lara ei hae varastettavaa eikä se hakeudu tilanteisiin joissa se voisi varastaa mutta Juran tulon jälkeen Laralle on muodostunut törkeä tapa - mielenosoitusta hyvin todennäköisesti - kun lähden Juran kanssa treeneihin tai lenkille niin kaikki lihapitoinen katoaa pöydiltä jos sinne on sattunut jotain jäämään. Juran kanssa kahdestaan kotiin jäädessään herkut saa olla rauhassa.
Siinä ne taisi olla Laran osalta, seuraavana Jura
  • Iltahiipparit on outoja.
    Jura ei metelöi ja hauku turhia, paitsi iltaisin, silloin se reagoi hyvinkin herkästi rappukäytävästä kuuluviin kolauksiin. Normaalit askeleet eivät vaikuta mutta ylimääräinen puhe ja juuri pienet kolahdukset saavat sen pöhähtelemään ja murisemaan. 
  • Jos se on ruokaa, se on minun.
    Ahneus + röyhkeys! Harrastusta ajatellen ahneus on hyvä mutta se röyhkeys, pari kertaa on pentu saanut jo Laralta nenilleen ja viimeisellä kerralla jäi pieni jälkikin - saa nähdä kauanko muistaa ettei toisen kipalle ängetä. 
  • Keppifetissi.
    Onhan se söpöä ja huvittavaa kun toinen tassuttelee ylpeänä keppi suussaan pitkin piennarta mutta kun se keppi on puolentoista metriä pitkä ja hakkaa omiin pohkeisiin, se ei ole enään niin söpöä. Toinen on tietenkin, että jossei sitä keppiä ei ole todella raivostuttavasti toinen yrittää noukkia joka ikisen pikku risun mukaansa, heittelee niitä eikä kunnolla keskity kävelemiseen.
  • Rytmiveressä.
    Jos haluat laulaa niin varaudu siihen, että Jura haluaa tanssia laulun tahtiin. Jos haluat tanssia niin varaudu siihen ettet saa valita tanssipartneriasi etkä saa/joudu tanssimaan yksin, koska Jura haluaa tanssia myös. Harvemmin tämä itse aiheutettu tapa häiritsee mutta välillä kun olen lähdössä esim. iltaa viettämään ja koitan ottaa parit tanssiaskeleet tai laulaa lurittaa samalla kun laitan itseäni kuntoon niin Jura on heti pomppimassa vieressä. 
Aika vähän noilla mitään pahoja tapoja/käyttäytymismalleja on, kyllähän sitä satunnaisesti tulee vastaan joitain muitakin jotka yksittäisesti ottaa aivoon huonona päivänä - nyttei vaan tule mieleen muuta kuin nuo.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Vaasa KV

Olipas hiljainen viikko. Leluja väsätty selkä vääränä ja kohta on varmaan selkäranka kierossa ja yläselän lihakset tosi juntturassa jos jatkan samaa rataa. Kun kerran aloittaa niin sitä ei ihan vaan yhteen leluun lopeteta sinä päivänä. Lähes tulkoon kaikki kuteet oon kuitenkin saanut selvitettyä, napsittua pätkiksi ja pyöritettyä siisteiksi palloiksi. 

Arvonnan palkintokin näprääntyi kokoonsa, kauemmin kesti mitä piti mutta toivottavasti voittaja tykkää palkinnostaan.















Koska seuran puolesta napsahti huhtikuulle treenitauko - niinkuin joka vuosi - niin kävin siskon luona tuunaamassa kynnet. Neljä päivää ne taisi kestää mutta hienot oli!

 
Vaasassa käyty pyörähtämässä kera puikkonokkien sekä mahtavan porukan, kiitos kaikille mukana olleille ja nauraneille! Ilma ei ollut suotuisa, joten posetuskuvia ei tullut mutta muutamia kuvia tuli napattua nahkapennuista. Jura raahasi kotiin hienon lilan ruusukkeen PEK2 KP ja Lara kävi taas tyytyväisenä esittelemässä itseään tuoden kotiin ERI:n. 
Larasta ei tullut yhtään kuvaa kehästä mutta haittaneeko tuo. Seuraavaksi tähdätään 21. päivä mätsäreihin ja Laran kanssa saatan osallistua möllitokoon. 27. päivä onkin sitten Juran möllitoko ja seuraavana näyttelynä on Tampere KV jonne ainoastaan Jura tulee mukaan. 

UPK:n Kenttäkauden avajaiset lykkääntyvät - näin ainakin ymmärsin - koska lunta on vielä noin paljon niin kenttä ei ole siinä kunnossa että siellä voisi järjestää epiksiä. Myös Nakkilassa järjestettävät match show:t siirrettiin toukokuulle 9. päivään, juurikin lumien vuoksi - tulisi se kesä jo!

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Mamman makkara 4 wee ♥

Niin se aika vain menee - niinhän ne kaikki sanoo ja itse olen täysin samaa mieltä. Osittain tuntuu, että tämä kaksivuotinen taival Laran kanssa on kestänyt jo hurjan kauan koska niin paljon kaikenlaista on tapahtunut - ekat kokeet, tutustuminen moniin lajeihin joissa olen itse myös ohjaajana kehittynyt roimasti, pennut ym. - kunnes taas toisaalta tuntuu, että aika on kulunut siivillä..juurihan me käytiin avokin kanssa hakemassa Lara.

Illalla synttärisankarille ja sen siivellä herkuttelijalle eli Juralle tarjoiltiin broikku-jauheliha-jogurttikakku kuivaliha"strösseleillä" ja öljysilmällä :) 
- näin jälkeen harmittaa etten tajunnut kuvaa ottaa -
























Loppuun videopätkä eilisistä agitreeneistä.
Itsellä tuli ennen puomia aivopieru enkä suoraansanottuna ohjannut koiraa lainkaan.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Mätsärit Ulvilassa

Mätsärit onnistuneesti takana, 3 tuntia taittui kivasti mukavassa seurassa. 
Hiukan jännäilin Juran käytöstä kehässä - kuinka syvälle tuomarin suuhun se oikein koittaa ängetä? Ei mitään. Likka seisoi hienosti paikoillaan ja antoi nätisti katsoa hampaat ja pidellä. Jura ei jättänyt liikkeilläänkään tuomaria kylmäksi ja lopulta sijoittui punaisten toiseksi. Tuomari myönsi, ettei rotu ole juuri hänelle mieleinen mutta rakastui silti Juran ulkonäköön ja liikkeisiin. Toivotaan että Vaasassa käy samoin ;)
Lara toimi kehässä tuttuun tapaansa marmoripatsaan lailla, kun sen kerran asettelee niin se seisoisi samassa asennossa vaikka tunnin kunhan namia saa välillä. Itse sähläsin kolmion ravaamisessa mutta silti sijoituttiin hienosti punaisten neljänneksi. Olin kertonut tuomarille jo, että Lara on Juran emä joten samaista tuomaria huvitti kuinka erilaisia emä ja pentu voivat olla, liikkeiltään, ulkonäöltään ja muutenkin esiintymiseltään.
Mukava päivä ja todella mahtava ilma mätsäreihin, osallistujia oli huisin paljon mutta ripeiden järjestäjien ansiosta ei sentään koko päivä kulunut kehän laidalla. Kiitos järjestäjille mukavasta mätsäristä jälleen kerran!

kaikki kuvat (c) Merja Pihlajasaari-Mäntynen

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Liitotäyteinen päivä

Otsikossa komeilee ihmeellinen itse keksimä sana, jota aion teille nyt avata hiukan tarkemmin.

Aamulla sain kuningasidean istuskellessani parvekkeella auringonpaisteessa; mennään isän luo treenaamaan keppejä! Mulla oli isän luona valmiina aurauskeppejä, jotka iskä sahasi poikki - piti mua ilmeisesti epäpätevänä sahaamaan neljää muovikeppiä, koska mulla on vaan rakennusalan perustutkinto takana, ei työkokemusta :D No kuitenkin.. Kun kepit oli poikki, upotin ne lumeen V-asentoon ja eikun treenaamaan. Lara oli taas hullun paljon ottanut kepeissä takapakkia eikä se tuntunut tätäkään metodia noukkivan..Jura sen sijaan hoksasi homman ja kipitteli hienosti keppien läpi. Lopulta päädyin treenaamaan Laran kanssa ruutua ja vain Juran kanssa keppejä.

20 minuutin treenituokio oli nopeasti ohi ja suunnattiin auton nokka koirapuistoon. Jes - puisto oli tyhjä, ei tuule, aurinko paistaa - it's frisbee time! Vähän aikaa heittelin Laralle frisbeetä ja Jura koitti häiriköidä parhaansa mukaan. Frisbeen jälkeen siirryttiin palloilemaan ja lopulta kotiin päin.


Päivällä, ihan sattumalta huomasin WeCAn facebook sivuilla treenipaikka ilmon. Pistin yksäriä ja lopulta meillä olikin tiedossa aksatreenit Juran kanssa Teron ohjastamana!


On se vaan pätevä hommassaan, Tero meinaan, hyviä vinkkejä aina! Ei ole Juraakaan moittiminen, liitolassie työskenteli tosi hienosti. Loppuvaiheessa kuitenkin alkoi keskittyminen herpaantua ja ohjauksen seuraaminen heikkeni, putket ovat Juran rakkaus ja mitä nopeampaa saa mennä, sitä mahtavampaa se on! Keppejä treenattiin kujalla, seuraavalla kerralla kun pääsen treenaamaan keppejä niin meinaan avata kujan kokonaan että hakeutuminen paranee. Treenien jälkeen aloin pohtimaan, että jos alkaisin opettamaan Laralle myös kujan avulla keppejä? Ei kai se ota eikä anna jos yrittää?


Videoista huomaa kivasti kuinka Juran käyttäytyminen treeneissä on edistynyt. En ole itse edes huomannut/sisäistänyt, että Jura pysyttelee koko ajan tosi lähellä eikä enään koita mennä moikkaamaan jokaista ihmistä joka tulee viereen. Tero totesi keppejä treenatessa, että tokoilu näkyy - koira hakee kontaktia ja kontrollia siitä mitä saa ja mitä ei saa tehdä, odottaa seuraavaa käskyä ja pysyttelee lähettyvillä. Kehui rohkeaksi ja ikäisekseen hyvin edistyneeksi. Paljon on vielä treenattavaa mutta alku on hyvä ja suunta on oikea - koiralla ja ohjaajalla. 

Laran aksatreenit menivät myös loistavasti! Kepityksen rypyt selvisivät - koira joka tarkkailee ohjaajaa herkeämättä + hitusen epävarma kepistys = kannattaa pysyä edessä, kunnes kepittäminen on varmempaa. Verkot löytyy edelleen ja tulevat olemaan ensikerrallakin mutta jos homma edistyy tasaiseen tahtiin niin kohta saa alkaa ottaa lopusta ohjureita pois.

 

Videolla näkyykin, että alku on välillä haparoivaa mutta kun puoliväli on ylitetty niin kepit sujuu kuin leikiten. A:n kontaktin kanssa tehtiin tarkempaa tuttavuutta ja treenattiin itsenäistä alastuloa, itse olen takana kun koira tulee nätisti alas asti. Tällä kertaa mentiin aika helppoa ratapätkää, videolla näkyy suurinosa radasta.


Hyvä fiilis näistä treeneistä! Näitä lisää, kiitos :)

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kuvatuksia parin päivän touhuista

Eilen käytiin  heti aamusta treenailemassa ja sen jälkeen moikkaamassa kasivtätiä, pari tuntia siellä taas vierähti yhtäkkiä. Sini pisti mukaan matonkuteita, kiitokset niistä, nyt on sormet ja yläselkä kipeänä. Eilen ja tänään aamusti tullut väännettyjä leluja, kohta on royal caninin reppu täynnä pelkkiä leluja...






















D & C Barf -liikkeessä käyty hakemassa koirille broilerinsiipiä, kalkkunamassaa (luutonta ja luullista) sekä lohta. Nyt jätin jääkaappiin sulamaan n. 400 grammaa lohta ja n. 600 grammaa kalkkunaa, siitä saavat syödä pari päivää. 

Siipiä kokeiltiin heti kun kotiin päästiin lenkiltä. Tulipa otettua seisotuskuvatkin - ainakin yritystä oli. Ei ne oikeen onnistuneet mutta julkaistaan pari nyt kuitenkin.















Laran kuvasta huomaa kuinka Jura on aiheuttanut sille harmaita karvoja - minun hyppyrotta harmaantuu. Semmosta tällä kertaa, huomenna päästään Larpattimen kanssa liitelemään hyvässä seurassa!