sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Muutamat reissukuulumiset.

Pöytyä KR
NUO EH1 - olikin sitten eka Juralle.

Tuomarina oli Leila Kärkäs, aika tarkkaan tutkaili hampaat ja jopa hylkäsi kaksi pehkoa hampaiden takia! Jura nyt esiintyi tyypillisen nätisti, helppo esitettävä kun on (itse en esittänyt) - alaleuasta ei tykätty ja lisää massaa tarvitaan.

Korkearaajainen ja ilmavan vaikutelman antava narttu, jolla hyvä ilme mutta kevyt alaleuka. Hieman kookkaat, hyvin taittuneet korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Etuosa tulisi olla paremmin kulmautunut, takaa kulmautunut paremmin mutta hieman jyrkkä lantio. Sopiva luusto ja rintakehä. Riittävä eturinta. Liikkuu hyvin. Hyvä karva ja käytös.

Semmosta tällä kertaa.

Forssa KR
NUO ERI1 SA PN1 SERT ja ROP !

Eka serti plakkarissa! Lämmin päivä, sisko lähti matkaseuraksi ja Minna esitti Juran taas kerran hienosti! Olin jo vakuuttunut, että serti menee avoimenluokan nartulle mutta toisin kävi ja saatoin hihkasta muutaman kerran tajutessani että Jurasta tuli paras narttu sekä rop. Oma kehä oli ohi jo puoli kahdeltatoista joten kävin hakemassa pokaalit ja ilmoittamassa ettei jäädä isoon kehään - alkaa viimeistään kolmelta, Juralle ei olisi ollut enään esittäjää silloin ja itsellä oli aikalailla jo puhti loppu. Hieno päivä hyvässä seurassa, pitää useamminkin pyytää isosisko mukaan matkaan jos ne sertit kerääntyisi kasaan nopeammin! :D

Erittäin hyvän tyyppinen ja kokoinen nuori narttu. Hyvä pään malli, alaleuka voisi olla näyttävämpi.Otsapenger voisi olla hieman ylempänä. Hyvä purenta. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä kaulalinja. Sopiva luusto ja hyvät käpälät. Hyvä eturinta, runko ja selvät kulmaukset. Liikkuu erittäin hyvin, hyvä käytös.

Tuomarina Matti Luoso

Huittinen tokokoe

AVO3 - 113 pistettä.
Tuomarina oli Ilkka Stén. 10 paikkamakuu josta pitää olla erittäin ylpeä! Makasi jopa suorassa! Liikkeestä seisominen ja luoksetulo nollattauina, kaukojen säätö vitoseksi ja liikkeestä maahan kutoseksi, loput kaseja. Treeniä lisää mitäs muutakaan :)

"Kirsikaksi kakun päälle" piti käydä hiukan "tottelemassa" ennen kuukauden reissutaukoa. Tosiaan tiedossa on enään Kokemäen ryhmänäyttely 2.8. jonne olen ilmoittanut Nyymin korkkaamaan uransa junnuissa ja Juran korkkaamaan avoimenluokan. Hurjat haaveet on
osallistua Laran kanssa seuran mestaruuskisoihin 17.8. (LA 25.8.) jos EVL:n  juoksuaskel vielä nousee ilman suurempia supistuksia, hullu. Noin niinkuin muuten ajattelin tästä päivästä koirienkin saralta aloittaa mammaloman, treenejä sen verran kuin jaksaa. Loppu vuodelle on harkinnassa tokokoe, ehkä parikin Juran kanssa (riippuen miten edistytään) ja Laran kanssa keskitytään EVL:n. Nyymi saa edelleen pikku hiljaa harjoitella perusasioita. 

 Allekirjoittanut kiittää ja kuittaa, nyt voisi viimeistään alkaa kunnon kesä!

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Muutkin mokaa

Pauli Hanhiniemen kappale, sopii tokoiluun kuin nyrkki silmään sanoitukseltaan. 

Hermot on tipahtanut kuoppaan, mua on alkanut ihan järkyttävästi jännittämään Juran tuleva tokokoe avoimessa luokassa!! Mistä tämä on tullut!? Luulin päässeeni koejännityksestä mutta en näköjään - ainahan kokeessa on pieni jännitys päällä, pitääkin olla etten vaan vahingossa mene kehumaan koiraa liikkeen aikana mutta että tämmönen paniikki!
On tullut pidettyä maanisesti kirjaa mitä pitää treenata, mitä ollaan treenattu ja kuinka paljon. Eli ollaan palattu takaisin rastimenetelmään treenien seuraamisen osalta. Juran tunnetilaa liikkeiden aikana pitäisi saada nostettua mutta noston myötä tulee virheitä - tästä voikin päätellä ettei koira ole 100% varma siitä mitä tekee. Hyvä mennä kokeeseen. Tekniikka kuntoon ja sitten vire, tätä pitää hokea itselleen ja myöntää tosiasia ettei tulla saamaan vielä molempia tulevaan kokeeseen.

Juran avoimen luokan liikkeiden X-kirja onkin jo tässä mallissa.



29.5. ->
Paikkamakuu piilossa
kentällä XXX
kotona
Seuraaminen
pätkiä XXXX
hidasta XX
juoksua XX
kokeenomaista treeniä XX
Liikkeestä seisominen
naksuttimella merkkaamista XXXXXX
Liikkeestä maahan
Luoksetulo
pysäytyksen treeniä XX
Hyppy
istumaan kauemmas XXX
sivulle tuloa XX
Nouto
palautus XXXX
Kaukot
välimatka XXX
toistoja XXXXX

Kokonaisuudessaan ollaan hyvin keritty liikkeitä treenaamaan ja oon hyvin taas saanut pidettyä treenit TOSI lyhyinä, joka kerran jälkeen koira on ollut siinä mielentilassa että se kattoo hölmistyneenä "Joko me lopetetaan?" Mielenkiinto pysyy yllä - "oppi kautta kantapään."

Tää ei oo iha haudanvakavaa!


lauantai 7. kesäkuuta 2014

Raision erkkari ja rotumestis

Ytimekkäästi, EVL kutsuu!


Itse näyttely meni lahjakkaasti sivu suun, juuri kerkesin näkemään kun Jura meni kehään, muuten olinkin ihan ulalla missä mennään kehien osalta. Jura sijoittui luokkansa kolmanneksi (NUO ERI3) saaden söpön keltaisen ruusukkeen ja hyvän arvostelun..jonka kerkesin näköjään hukkaamaan johonkin repun syövereihin. 

Lara pelasti päivän voittaen luokkaansa ja saaden ykköstuloksen!

Paikkamakuu - 10
Seuraaminen - 9
Istuminen seuraamisen yhteydessä - 9
Luoksetulo -
Ruutu - 10
Hyppynouto - 10
Metallinouto - 10
Tunnistusnouto - 0
Kauko-ohjaus - 7,5
Kokonaisvaikutus - 10

VOI1 257p. 

Tuomarina Ilkka Stèn. 

Hirmuiset palkinnot, iso pysti, 2 isoa ruusuketta, 15kg:n ruokasäkki, kuivashampoo (jota Lara varmasti arvostaa!), kuivattuja ankan suikaleita ja kuivattuja muikkuja.

Katse kohti erikoisvoittajaluokan liikkeitä ja uusia kokeita.