Näytetään tekstit, joissa on tunniste hankintoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hankintoja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kuvatuksia parin päivän touhuista

Eilen käytiin  heti aamusta treenailemassa ja sen jälkeen moikkaamassa kasivtätiä, pari tuntia siellä taas vierähti yhtäkkiä. Sini pisti mukaan matonkuteita, kiitokset niistä, nyt on sormet ja yläselkä kipeänä. Eilen ja tänään aamusti tullut väännettyjä leluja, kohta on royal caninin reppu täynnä pelkkiä leluja...






















D & C Barf -liikkeessä käyty hakemassa koirille broilerinsiipiä, kalkkunamassaa (luutonta ja luullista) sekä lohta. Nyt jätin jääkaappiin sulamaan n. 400 grammaa lohta ja n. 600 grammaa kalkkunaa, siitä saavat syödä pari päivää. 

Siipiä kokeiltiin heti kun kotiin päästiin lenkiltä. Tulipa otettua seisotuskuvatkin - ainakin yritystä oli. Ei ne oikeen onnistuneet mutta julkaistaan pari nyt kuitenkin.















Laran kuvasta huomaa kuinka Jura on aiheuttanut sille harmaita karvoja - minun hyppyrotta harmaantuu. Semmosta tällä kertaa, huomenna päästään Larpattimen kanssa liitelemään hyvässä seurassa!

torstai 28. helmikuuta 2013

Välineurheilua parhaimmillaan

Kaikkea maan ja taivaan väliltä mutta ihan alkuun: Juran ekat juoksut alkoivat! Vauva on jo nainen :') Leikkelin rallytoko kyltteihin pahveja kunnes huomasin veriläntin lattialla, tarkistin käteni ja totesin "no meikäläisestä se ei ole tullut" sitten otin paperin ja tarkistin Juran..siitähän se. Kyllä meinas itku päästä, justhan mä sen kotiin toin. No ei siitä sen enempää.

Karvavauvoilla on nyt viimein mätsäävät värimaailmat ruokakipoissaan!
Laran ja Juran ruokakipat. Vesikippa on punainen.
Sylvian ja Mineten kipat.
Mukaan eksyi myös Juran rajusti rakastettu possu. Korvat lähti heti ekana päivänä.











Tähän väliin pari koirapuistotuttavuutta eiliseltä.
Borzoi Dora
Borzoi Venera
Lopuksi edustava kaksikko!
Laran rallytokoilu on ottanut hienosti tuulta siipiensä alle, taitaa joku muukin kuin minä tykätä tokoilemisesta eri variaatioilla. Matti tulosti mulle kyltit, joihin pistin pahvin taakse ja päällystin kontaktimuovilla, aikas kivat tuli. Pitää vielä väsätä jotkut pidikkeet kylteille niin päästään hyvinkin pian treenailemaan yksikseenkin ratapätkiä! Tötsät löytyykin jo pujottelua varten, hyppyeste löytyy hyppäämistä varten, putkea ei ole mutta eiköhän se mene samalla tyylillä kuin agilityssä. Joo ei tää koiraharrastus mitään välineurheilua ole!  

Oon tässä alkanut jo suunnittelemaan hallin vuokraamista vielä pariksi kuukaudeksi ihan rallytoko/toko käyttöön kun tuo TVA:n halli ei mikään pahan hintainen ole.

3.3. on mätsärit joihin oli tarkoitus mennä, no nytten enään tiedä kun ovat sisätiloissa. Saas nähdä mitä tulee vastauksesti saadaanko osallistua vai ei, Juranhan takia sinne oli tarkoitus mennä että oppii käyttäytymään kehässä.
Ilmosin myös Laran konekarhu -testiin! 24.-25.8. saa nähdä mitä lassie tuumaa nallesta :) 

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Miss angst

Neiti Pökäleleuka tuli käymään luonamme maanantaina.

 Mamman rakas kultapallero näytti toisen identiteettinsä - jonka nimesin Neiti Pökäleleuka - sinä aikana kun olimme kaupassa. Kotiin saavuttuamme neiti Pökäleleu'asta ei ollut mitään merkkejä, kunnes satuin avaamaan vessan oven. "Mitä!?" kuului suustani ja kynsien rapina alkoi. Surkea kultapallero kipitti korvat rusetilla, pää matalana ja hännän pää heiluen koipien välissä luokseni, se oli selvä merkki. En samantien HALUNNUT uskoa että koira olisi sen tehnyt mutta, kun lappasin hiekkaa takaisin koppaan sain huomata ettei sieltä löytynyt yhtään p*askan nokaretta niin kyllä se oli uskottava. 
Koirani on the bitch, joka halusi tällä kertaa syödä kissanpaskaa.

Parempiin aiheisiin.

Eiliset treenit menivät enemmän kuin hyvin! 
Paikkamakuut onnistuivat - taas saan ylistää Lauraa - vaikkei yhtään ryhmässä otettukaan - ensi kerralla sitten. Itikat söi suatanasti, Larpan vire oli kohdillaan - tajusi myös rauhoittua ja olla vaan. Oltiin kolme tuntia kentällä - Karon kyydillä kun Matti oli töissä. Eka tunti seurailtiin penturyhmäläisiä ja hiukan tottisteltiin, hienoa seuraamista josta mun pitää myös heittää kiitokset Lauralle, neuvot on toimineet! Toisella tunnilla tehtiin ruutua joka alkaa mukavasti hahmottumaan, ohjattua noutoa aloiteltiin - ihan eroteltiin vasenta ja oikeeta, ei keskikapulaa. Paikkikseen harjoiteltiin etäisyyttä - kävelin hieman yli kentän puoleen väliin, ei hajua matkasta. Liikkeestä maahan, luoksetuloa ja hyppyä tarkistus mielellä missä kunnossa ovat ja kunnossa on. 
Kolmannella tunnilla otettiin kunnon paikkis, yksin mutta kuitenkin. Maija katsoi meijän liikkeestä seisomisen, sanoin että on alkanu meneen istumaan niinkuin olikin, mutta eipä se nyt tällä kertaa mennyt! :D Ja sitten paneuduttiin kaukoihin - mennyt plörinäks sen jälkeen kun paikkis on alkanu sujumaan. Loppu puolen tuntia meni slummailuksi, ei jaksanut, kumpikaan. Kotiin päästessä koira oli enemmän kuin onnellisen näköinen ja väsynyt.

Tänään käytiin shoppailemassa Tassuväen tavaratalossa.
 Berran narupallo.
 Hetsauslelu - Berralta sekin.
 Nannaa, piti ottaa kun oli tarjouksessa.
Mukaan tuli myös Biospotin punkkipanta.
Yhteensä 33,90€ - halpa reissu.

torstai 31. toukokuuta 2012

Mission: Skeittilauta 2

Nyt on skeittilauta! Mutta..

"Voikohan tätä koskea?"

"Jumankauta! Se liikkuu!"

"Älä karkaa!"

"Nyt seis siihen, stna!"
"Näiks kuinka hienosti pysäytin?"
mamman skeittilauta ei oo ollenkaan pelottava, sitä on aivan mahtava paimentaa!

Noh, me lenkkeillään skeittilaudan kera ja katotaan auttaako se.
Niin siis idea ei ole pelotella koiraa laudalla vaan siedättää, mutta siedätys tuskin on kovin tehokasta jos toinen ei ole omasta skeittilaudasta moksiskaan.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Jännitystä ilmassa

Alkaa neidin juoksut oleen siinä paikkeilla, että kohta saadaan alkaa jännittään! Eilen käytiin jo kasvistätiä ja tulevaa aviomiestä morjestamassa, tänään uudemman kerran.

Saatiin alkuviikosta LillaQ -pantakin! Se on upea!

Uutta profiilia, kera upean pannan.
Über siili.
<3
Niittyjen hörökorva.
 Viikonloppuna onkin jo Porin näyttely ;)

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Grillikausi avattu

Larpan osalta ainakin.



Harjavallan ryhmänäyttelyn lippulappusetkin tuli!
Nyt aloitetaan jännääminen.. no ei kai. Ihme kyllä ei jännitä yhtään, ennemmänkin odotan. Kiva päästä taas pitkästä aikaa pyörittämään hurttaa virallisissa.
Kehässä saa sitten jännätä, mitä se tuomari sieltä antaa :)
 


Ulvilassa tuli taas käytyä, fillaroitiin kotia. 
Larppa rupes löntysteleen aika pian kun pistin uudestaan hihnaan - tultiin siis osa matkaa ilman remmiä ja tykkää siitä tyylistä enemmän. Mutta kun oltiin 7 kilometriä tultu alkoi satamaan, heh heh kummasti pisti likka liikettä niveliin! :D Loput 1,5 kilometriä tultiinkin aika haipakkaa ettei neidin sukat vaan kastu sateessa! :D









Tähän väliin voin manata, kuinka ihana narttuni ajaa minut välillä hulluuden partaalle.. Lara siis tekee juoksujaan. Käytös ei niinkään ole muuttunut että sen huomaisi joka päivä arjessa MUTTA ne harvat hetket - jotkut lenkit siis - nostattaa omat niskakarvat pystyyn ja tuo hikihelmiä otsalle. Välillä ollaan normaalia ja aurinko paistaa kun taas seuraavana hetkenä koko maailma kaatuu neidin niskaan, kaikki on kamalaa ja hirveää. 
Onneksi mamma on edelleen paras ja sitä kuunnellaan, huh!
Mutta masokistina voin edelleen sanoa että ennemmin kieroperseinen narttu kuin putkiaivoinen uros. 
 Toivon vain ettei Lara saa mitään "kamala maailma" -episodia näyttelyissä! O.O

Ja tähän kappale joka soi päässä!



Kohta meilläkin on LillaQ -panta. Pistin tänään tilauksen menemään ja kaipa se sieltä pian valmistuu. Saa nähdä mitä tulee lopulliseksi hinnaksi, voi olla että joudutaan pantaa odottamaan tekijästä riippumattomista syistä hiukan pidempään.  



lauantai 24. maaliskuuta 2012

Toko treenit

Hmph, tein komiat treenit suunnitelmat kotona mutta empä sitten voinutkaan pitäytyä niissä. Päättivät sitten pitää möllikisat ja no, paikkamakuu..*piip* Hengitetään.. eipä sen kiire ole kun ensi viikolla on viiminen treenikerta ja sitten huhtikuu treenivapaa. 
Juoksujakin odotellaan, saa nähdä ilmoitanko Laraa agiryhmään vai en - päivä kerrallaan.

Möllit meni kivasti, tuloksia en kerinnyt kuulemaan kun lähdettiin aikaisempaa treeneistä. Mutta omasta mielestä paikkis - pilalle kokonaan - ja liikkeestä maahan olivat ainoat joissa oli selvää ongelmaa. Liikkeestä maahan menossa itelle tuli kyllä aivopieru ja sanoin maahan vaikka käsky on aina ollut maate. Liike otettiin uudestaan, sanoin oikean käskyn niin Lara meni nopeasti maahan - oikea kyynärä jäi kyllä hiukan hipomaan ilmaa, eli hinkataan sitä.


Kävin naksuttimenkin ostamassa - viikonloppu naksutellen :)

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Kolme karvaista rahareikää

Tuli taas upotettua toista sataa kolmeen rahareikään :
Kostonhenki aka. Sylvia, Susilauma aka. Minette ja Pallokala aka. Lara.

Larpan ilmoitin Porin ja Harjavallan ryhmiksiin, viimeinkin!  
Huomenna saa alkaa huuteleen toko ilmoa, pitääkin valvoa pitkään.

Zooplussasta lähti viimeinkin tulemaan iso raapimispuu, kaksikko on taitavasti tappanut vanhan. Muutaman yön aikana on tullut huomattua kuinka paljon aktiviteettiä iso raapimispuu antaa sisäkissoille. Kauheeta rallia joka ikinen ilta ja yö heti kun valot sammuu nyt kun niillä on ollut vanhasta vain 1,5 metrin korkuinen huojuva pätkä kynsittävänä.

Ajattelin kokeilla uutta märkäsapuskaakin ja 6x100g pussia lähti tulemaan. Larppaa ei unohdettu, otin sille muutama puruluuta, saa nähdä syökö. 

Ja kissoilla on taas Joseraa! Palloiltiin Eläincentterissä eilen ja tosiaan, narupallokin lähti mukaan. 

Loppuilta tuli väkerreltyä ja suunniteltua pantoja/hihnoja. Tänään tein tilauksen antassulta, materiaaleja odotellessa :)

Eilisillan tuotokset

Puolikuristava panta, pehmonahka sisuksella.

Pannassa on fleecepehmuste pehmonahan sisällä, joka tuo mukavan lisäpehmeyden.

20-26cm








Puolikuristava panta, fleecesisuksella.

Pannassa on mukavan pehmeä, vaaleanharmaa fleece sisäpuolella.

27-35cm