Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulvila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulvila. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Erikoisvoittajaluokan korkkaus

25. päivä on laskettuaika ja aikani kun jahkailin niin päätin osallistua Laran kanssa Ulvilan Palveluskoirien seuramestaruus kokeeseen. Samalla tuli korkattua evl, ei mitenkään huikein tuloksin mutten mitään hirmuista menestystä kyllä odottanutkaan koska treenaaminen on jäänyt taka-alalle viime kokeen jälkeen. 
Paikalla istuminen 10
Paikkamakuu häirittynä 9
Tyypillinen rukoilutyyli (tassut ristissä) ja vajaa perusasento.
Seuraaminen 7,5
Laraa ei kiinnostanut kunnes tuli juoksuosuus, sitten alkoi kiinnostaa. Harmi vaan, että juoksuosuus oli loppupuolella kaaviota.
Z-jäävät 6
Ei se seuraaminen taaskaan oikeen kiinnostanut ja seisominen unohtui täysin.
Luoksetulo 8
Tahti hidastui loppua kohden selvästi.
Ruutu 0
Ensin meinattiin mennä suoraan ruutuun, sitten kun korjattiin ja löydettiin merkki niin ruutuun ei voinut enää mennä kun just siitä kiellettiin!
Ohjattu nouto 0
"Mikä näistä merkeistä kun täällä selän takanakin on merkkejä!?"
Metallihyppynouto 7
Lassien piti hiukan pohtia miten tän kapulan voi tuoda.
Tunnari 0
Harmitus.. Oikea löytyi!! Mutta palautus meni suttaamisen puolelle.
Kaukot 6
Pientä liikkumista ja viimonen maahanmeno vaati kaksoiskäskyn.

EVL0 165,5 pistettä. Tuomarina Tiina Heino.

Kokonaisuudessaan koe meni ihan juuri niin "hyvin" kuin voi kahden kuukauden treenaamattomuuden jälkeen mennä! Moni varmasti miettii, että miksi lähteä kokeeseen jollei ole edes treenannut mutta itse otin kokeen treenin kannalta ja nyt mulla on pohjamittari liikkeisiin. Käteen tästä kokeesta jäi hinku treenaamaan mutta nyt on varmaan aika keskittyä odottamaan maha-asukin tuloa eikä riehua koirien kanssa pitkin kyliä! :D 

Tavoite kuitenkin on loppuvuodesta vielä käydä Juran ja Laran kanssa kokeessa jos vaan saan revittyä tarpeeksi aikaa treenaamiseen - aika näyttää paljonko pikkuihminen alkaa viemään iteltä energiaa ja muovaamaan arkea/menoja uuteen uskoon. 

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Mätsärit Ulvilassa

Mätsärit onnistuneesti takana, 3 tuntia taittui kivasti mukavassa seurassa. 
Hiukan jännäilin Juran käytöstä kehässä - kuinka syvälle tuomarin suuhun se oikein koittaa ängetä? Ei mitään. Likka seisoi hienosti paikoillaan ja antoi nätisti katsoa hampaat ja pidellä. Jura ei jättänyt liikkeilläänkään tuomaria kylmäksi ja lopulta sijoittui punaisten toiseksi. Tuomari myönsi, ettei rotu ole juuri hänelle mieleinen mutta rakastui silti Juran ulkonäköön ja liikkeisiin. Toivotaan että Vaasassa käy samoin ;)
Lara toimi kehässä tuttuun tapaansa marmoripatsaan lailla, kun sen kerran asettelee niin se seisoisi samassa asennossa vaikka tunnin kunhan namia saa välillä. Itse sähläsin kolmion ravaamisessa mutta silti sijoituttiin hienosti punaisten neljänneksi. Olin kertonut tuomarille jo, että Lara on Juran emä joten samaista tuomaria huvitti kuinka erilaisia emä ja pentu voivat olla, liikkeiltään, ulkonäöltään ja muutenkin esiintymiseltään.
Mukava päivä ja todella mahtava ilma mätsäreihin, osallistujia oli huisin paljon mutta ripeiden järjestäjien ansiosta ei sentään koko päivä kulunut kehän laidalla. Kiitos järjestäjille mukavasta mätsäristä jälleen kerran!

kaikki kuvat (c) Merja Pihlajasaari-Mäntynen

lauantai 24. marraskuuta 2012

Tottista - Agiliito

Hienoja nämä loppuviikot. Suhteellisen koirapainoitteisia sanoisinko.

Keskiviikkoisin arkitottis, jonne joskus otan Larpankin mukaan. Pitäisi varmaan joku kerta ottaa Jurakin pentutottikseen? Näkisi onko ne hallin hajut sillekin ihan ylivoimaisia, vai voittaako ruoka :}

Torstain agiliidot! 
No mitä tähän muuta sanomaan, että koira oli tottis tuulella.. Haki koko ajan vasemmalle puolelle ja ratahan sattui juuri olemaan sellainen joka olisi "luonnollisinta" suorittaa pääosin oikealla ohjaten. Juuri näin. Kyllähän se rata kokonaisuudessaan meni hienosti ja huomasin itessäkin kehitystä, uskalsin käyttää vastakkaista kättä ja se toimi! 
Kyllä mekin tästä kehitytään, kepeistäkin on jo kaksi ohjuria poissa :}

Perjantain tottistelut - agiliidot.
Kaks tuntia hallilla. Toi aika on varattu molempien koirien tottisteluun, mutta tällä kertaa Jura ei ollut mukana. Heti alussa huomattiin, että hallissa oli meijän eilinen rata vielä paikoillaan, joten? No sitä kokeiltiin uudestaan. Menihän se nyt paljon sujuvammin kuin eilen, varsinkin kun koira oli agiliito tuulella. 
Pomppurallin jälkeen Larppa sai vähän aikaa odotella ja rauhoittua autossa, kunnes tuli paikkamakuu. Hienosti pysyi maassa. Ensiviikolla pitää vielä kokeilla kisa matkaa ja suuntaa, lets hope for the best. Seuraaminen oli upeaa, niin kauan kun pattereita riitti. Hyppy jäi kokeilematta, enkä kyllä tiedä yhtään missä mallissa se edes on. Ei ole paljon tullut treenattua. 
Viimisellä tunnilla ei ollut porukkaa, joten aloin väsämään rataa kentälle. Onnistuin tekemään aika ylivoimaisen kohdan siihen - jota en osaa selittää, enkä jaksanut paintilla alkaa töhertää. Jollain tapaa sekin saatiin menemään, mutta ei ihan niin sujuvasti kuin kaikki muu radasta.

Koe lähestyy huimaa vauhtia, ei niinkään jännitä, paitsi se paikkamakuu. Mörkö.


maanantai 11. kesäkuuta 2012

Agilityä lassietyyliin


Videot otettu tänään toisissa alkeiskurssin treeneissä.








Kukkuu!


Uusi villitys pamahti pentuhöyryjen myötä ja kankaista on pulaa!

Siis ihan turhista kankaista, ei mitään priimatavaraa. Innostuin eilen tekemään naruleluja 11 kappaletta ihan noin harjoittelun vuoksi! Helppoa puuhaa, lavat hiukan tulee kipeeksi niitä näperrellessä mutta olisi vain kiva saada hiukan lisää erilaisia värejä käyttöön kun alkaa kaikki kankaat hupenemaan.




Lara koitti parina päivä hiukan muka nirsoilla ruuan kanssa. Söi possunnahan ja jätti nappulat syömättä, pariinkin otteeseen. Pieni kumpu näkyy jo navan kohalla, kohta taidetaan päästä ultraan :)

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Grillikausi avattu

Larpan osalta ainakin.



Harjavallan ryhmänäyttelyn lippulappusetkin tuli!
Nyt aloitetaan jännääminen.. no ei kai. Ihme kyllä ei jännitä yhtään, ennemmänkin odotan. Kiva päästä taas pitkästä aikaa pyörittämään hurttaa virallisissa.
Kehässä saa sitten jännätä, mitä se tuomari sieltä antaa :)
 


Ulvilassa tuli taas käytyä, fillaroitiin kotia. 
Larppa rupes löntysteleen aika pian kun pistin uudestaan hihnaan - tultiin siis osa matkaa ilman remmiä ja tykkää siitä tyylistä enemmän. Mutta kun oltiin 7 kilometriä tultu alkoi satamaan, heh heh kummasti pisti likka liikettä niveliin! :D Loput 1,5 kilometriä tultiinkin aika haipakkaa ettei neidin sukat vaan kastu sateessa! :D









Tähän väliin voin manata, kuinka ihana narttuni ajaa minut välillä hulluuden partaalle.. Lara siis tekee juoksujaan. Käytös ei niinkään ole muuttunut että sen huomaisi joka päivä arjessa MUTTA ne harvat hetket - jotkut lenkit siis - nostattaa omat niskakarvat pystyyn ja tuo hikihelmiä otsalle. Välillä ollaan normaalia ja aurinko paistaa kun taas seuraavana hetkenä koko maailma kaatuu neidin niskaan, kaikki on kamalaa ja hirveää. 
Onneksi mamma on edelleen paras ja sitä kuunnellaan, huh!
Mutta masokistina voin edelleen sanoa että ennemmin kieroperseinen narttu kuin putkiaivoinen uros. 
 Toivon vain ettei Lara saa mitään "kamala maailma" -episodia näyttelyissä! O.O

Ja tähän kappale joka soi päässä!



Kohta meilläkin on LillaQ -panta. Pistin tänään tilauksen menemään ja kaipa se sieltä pian valmistuu. Saa nähdä mitä tulee lopulliseksi hinnaksi, voi olla että joudutaan pantaa odottamaan tekijästä riippumattomista syistä hiukan pidempään.  



sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kenttäkauden avajaiset

UPK järjesti tänään kenttäkauden avajaiset, joissa oli kiihdytyskisat ja powerdog esittely. 

Larppaliini juoksi itsensä ykköseksi hienolla ajalla 7,6 sekuntia, matkaa oli 100 metriä ja huippunopeus 48km/h ! Kolme parasta jokaisesta luokasta palkittiin, meidän luokassa - muun rotuiset - oli 17 osallistujaa. 
Palkinnoksi tuli rouhetikkuja sekä lahjakortit Rajalaan ja Tassuväen Tavarataloon.








Suoritettiin mielenkiinnosta myös PowerDog soveltuvuuskoe.
Taakan veto meni hienosti, ei pahemmin aristeltu kolisevaa painoa. Lähdössä hiukan kummasteli, mutta pääsi nopeesti yli ja kirmasi mamman luo, haukkuen. 
Patukkaa revittiin kivasti ja 26,5 kg kilahti mittariin! Kyllä se aika paljon repii.
Sikajahti meni nollille, ei kiinnostanut säkki tarpeeksi. Lähti kyllä perään joka oli itelle ihme, mutta jätti kesken ja kirmasi takasin.
Tuomari kehui Laraa parhaaksi collieksi PD:ssä jonka hän on nähnyt ja suositteli, että voitaisiin treenamalla saada tästä kiva harrastus. 

Läpi koe ei mennyt, juuri tuon sikajahdin takia mutta taakan vedon ja patukan repimisen yhteispisteet ylsivät silti EH:n puolelle joka on ymmärtääkseni paras arvosana.
Tää vahvisti sen, että seuraavalla kerralla kun on PD treenit tiedossa niin me suunnistetaan sinne!

Taakan veto

Sikajahti

Patukan vetoa - en muista oikeeta nimitystä

Semmonen päivä meillä!

sunnuntai 8. tammikuuta 2012


Lunta ja kuvia!
Käytiin Ulvilassa taas kokeilemassa kelkan vetämistä. Pyörätiellä, tai pyörätien vieressä Lara vetää hienosti ilman, että tarttee pitää hihnaa tai ohjata lähikontaktissa kädellä. Ottaa myös hienosti etäisyyttä ja menee suoraan. 
Mutta kun "umpihankeen" mennään, siis ei minkäänlaista polkua tms. niin se meno on ihan siksakkia. Koko ajan venkoilee ja vilkuilee että mihin mennään, etäisyyttä ei voi kunnolla antaa ottaa koska sitten alkaa se p**karalli, eli pyöritään perse kyyryssä hullun kiilto silmissä ja lopulta on narut solmussa poru kurkussa ku taas kävi näin. 
Eli edistytään ja ei edistytä :D

Kyllä me kohellettiinkin ja Lara söin lunta -.-'



Neiti edustaa taas kerran.



Sitten niitä vähemmän edustavia hepulikuvia.


Om, nom, nom.. Hyvää..

Yääk!
"F*cki' bad tastin' stick!"
"Whot?"
"Nja..mitä..?"
"AI RUOKAA!"

"Poker face.."
Noh.. mitäpä sitä selittelemään. Seura tekee kaltaisekseen.


 Sitte tuli kylmä eikä ollukaa enää kivaa.
Kunnon vetovaljaita odotellessa :)